perjantai 27. tammikuuta 2012

Blogi avattu

Heippa vaan!

Olen jo pitkään harkinnut, että oman blogin pitäminen voisi olla kivaa. Tämä blogi käsittelee lähinnä urheilukuvioitani; harjoittelupäiväkirjan pitämistä, valmistautumista erilaisiin urheilutapahtumiin ja kisarapsoja. Myös omien tuntemusten analysointi harjoiusten ja kisojen jälkeen kuuluu asiaan.Urheiluharrastuksiini kuuluu hiihto, juoksu, maastopyöräily ja kuntosalilla käynti.

Juuri tällä hetkellä en ole täysin tyytyväinen omaan kuntooni. Suurin syy tilanteeseeni on viimeisen vuoden aikana siirtyminen töihin, opiskeluiden loppuun saattaminen, alkutalven huono lumitilanne ja kantapäävamma.  Viimeisen vuoden aikana (v.2011) olen harjoitellut 550h, ja opiskeluvuosien aikana (v.2007->) tunteja on kertynyt n.600h vuodessa. Mikään näistä tekijöistä ei ole kuitenkaan sen arvoinen, että kannattaisi päästää kuntoaan tippumaan. Sitä fiilistä ei voita mikään, kun voi vaan kiristää vauhtia  ja pistää menemään ,eikä tunnu missään. Nautin  liikkumisesta; saan energiaa arkeen, tuuletan päätäni ja parhaat ystäväni olen saanut harrastusteni kautta. Urheilijana olen  diesel kone. Olen kooltani melko riski nainen, mutta pidän silti enemmän pidempien matkojen kilpailuista. Vaikka ladulla tai lenkkipolulla olen hitaasti lämpenevä, niin muilla elämän osa-alueilla  minua on luonnehdittu helposti innostuvaksi ja impulsiiviseksi.

Nyt yksi ajanjakso, opinnot Tampereen teknillisessä yliopistossa, on jäämässä taakse. Olen valmistumassa materiaalitekniikan diplomi-insinööriksi. Urheilun kannalta on hyvä, koska enää minun ei tarvitse opiskella, käydä töissä ja harjoitella samanaikaisesti. Osittainen vuorotyö, rästitentit ja diplomityö olivat välillä aika myrkkyä treenien ja ennenkaikkea palautumisen kannalta. Vielä en tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan valmistumisen jälkeen. Mielessä on kuitenkin kummitellut, että olisi vielä kiva päästä treenaamaan kunnolla ja kilpailla hiihdossa :)

Kipa