tiistai 20. toukokuuta 2014

Kevään kilpailuja

Puolimaratonin jälkeen kevät on jatkunut ahkerasti kilpaillen. Alan siis jo tottumaan siihen, että nimeni perässä tulee Lahden Ahkera. Vapun jälkeen kävin Jyväskylän katujuoksussa 3.5 neljännesmaratonin matkalla. Olin naisten sarjassa toinen ajalla 44.30. Keli oli kolea - tuulta ja raekuuroja. Se varmasti osaltaan selittää liian reippaan alotuksen lisäksi heikkoa loppuaikaa. Tuntuu, että tänä vuonna joka kympin kisassa on ollut sääongelma. Sillonkin pitää vaan jaksaa painaa, vaikka tietää ettei välttämättä tule ennätystä. Kilpailu on aina hyvä harjoitus. Talvella keskeytin yhden kympin kisan Mikkelin talvijuoksusarjassa, koska tuntui etten päässyt mihinkään. Siitä ei todellakaan ole tulossa tapaa! Viikko sitten juostiin Lempäälässä SM-maastot. Olin naisten sarjassa 39. 6km matkalla, joka meni aikaan 24.24 eli 4.04 min/km keskivauhdilla. Tähän suoritukseen olin tyytyväinen. Me oltiin Lahden Ahkerasta joukkuekisassa sijalla 5., ja pääsin joukkueeseen kolmantena juoksijana. Tampereen viikonloppuun sisältyi myös toinen mukava juttu. Ostin ensimmäisen maantiepyöräni. Kävin Kissanmaan urheilupyörässä, ja siellä odotti hyvä palvelu sekä kaksi valmista ja kiiltävää Bianchi pyörää. Molemmat lähtivät Mikkeliin, josta toinen samanlainen mutta vihreä meni hyvälle treenikaverille. Ensimmäisten lenkkien perusteella pyörän hankinta on ollut ehdottomasti tähän kevääseen hyvä juttu! :) 


Jyväskylän katujuoksu 3.5. Tuntui ja näytti pahalta.



Viime lauantaina kilpailin Joensuu Maratonilla 10km matkan. Reitti oli nopea, vaikka paikoin oli tuulta. Keli oli aurinkoinen, mutta ei liian kuuma. Lähdin liikkeelle tasaisella 4.00 min/km vauhdilla. Jälkimmäisellä puoliskolla tuli hieman sekunteja päälle. Olin naisten sarjassa nopein, vaikka järjestäjille kävi pieni kämmi ajanoton kanssa. Ihmettelin pakintojenjaossa miksi sain hopeapalkinnon, vaikka olin ensimmäisenä maalissa. Aloin kuitenkin selvittää asiaa, koska olen niin monta kertaa ollut hopealla niin sen kerran kun voitan niin olisi kiva päästä korkeimmalle palkintopaikalle. Palkintoni tulee postissa, ja ensi vuoden ilmainen osallistumismaksu Joensuu Maratonille on luvattu ;) Kävin kilpailun jälkeen torilla kävelemässä, syömässä ja kahvilla. Ensi sunnuntaina juoksen kotiseurani, Lahden Ahkeran, järjestämässä Uusi Lahti juoksussa puolimaratonin. Tosin on luvattu aika kuumaa keliä, joten pitää miettiä vaihtuuko matka lyhyempään. Helteellä puolimaratonin juokseminen on minulle melkosen tukalaa, ihan kun se sitä ei jo muutenkin olisi.  

SM-maastot lähtö (11.5)
Joensuu Maraton 10km kilpailu 40.46. (17.5)




keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Melkein jo kesä

Portugalin harjoiusleiri

Vihdoin loma koitti, pakkasin matkalaukun ja lähdin reissuun (pe 27.3). Ensimmäisenä määränpääni oli päästä Katjan tykö Nurmijärvelle. Siellä minua tervehti iloinen apina ja hyvä ystäväni, kenen kanssa yhtä sun toista tullut yhdessä koettua ja seikkailtua. Nauraa sai taas kerran, jopa tietyn rajn yli. Seuraavana aamuna hyppäsin lentokoneeseen. Aamulla oli pakkasta, mutta laitoin lentkoneeseen kevyet vaatteet. Välilasku oli Saksassa, missä oli hyvin aikaa käydä vähän kävelyllä. Aurinko paistoi, ja lämmintä oli 20 astetta. Tiesin että nyt on oikea suunta. Saavuin perille Faron lentokentälle paikallista aikaa kuudelta, ja siitä taksilla matkasin San Antonioon. Ilma viileni, ja ehti tulla pimeä. Ensimmäisen illan lenkki jäi väliin, koska olin aivan väsynyt 15h matkustamisesta.

Lämmintä oli..
Ensimmäiset päivät satoi vettä, vaikka ilma oli muuten aika lämmin. Pitkiä trikoita en käyttänyt kertaakaan koko kahden viikon aikana. Juoksutreenit lähtivät sujumaan mukavasti. Kelit lämpenivät, ja sitä mukaan juoksuvauhtikin kasvoi lenkeillä. Meidän kämpässä oli parhaimmillaan kuusi henkilöä majoittuneena, joten juoksuseuraa oli tarjolla PK-lenkeille. Harjoitusleirin tavoitteena oli kilpailuvauhtisen juoksun kehittäminen. Tein neljä kovaa treeniä (vk,mk), yhden mäkijuoksuharjoituksen, kolme nopeusharjoitusta ja 1-2 pitkää/ puolipitkää lenkkiä. Siinä olivat avainharjoitukset, jonka lisäksi pk-lenkkiä palauttavana. Ylimääräiset "turisti" kilometrit pyrin karsimaan pois, ja keskittymään niihin treeneihin mitkä oikeesti kehittävät vauhtia. Juoksumaastot olivat huikeat, sillä vaihtelevaa maastoa riitti. Kovavauhtiset vedot tein 2,5km merkatulla juoksupätkällä. Urheilijoita oli koko ajan liikkeellä; juoksijoita, maratoonareita, triathlonisteja ja kuntoilijoita. Kilometrejä kertyi 236,5km juosten. Varsinkin viimeinen viikko oli hyvin helteinen. Muutamana aamuna piti lähteä jo aikasin treenaamaan, koska oli tulossa niin kuuma päivä. Vietin aikaa uima-altaalla, nukuin päiväunia ja nautin hyvästä seurasta. Oikeastaan oli niin kivaa, että kaksi viikkoa meni ihan liian nopeaa enkä olisi halunnut lähteä kotimatkalle. Palasin sateiseen Mikkeliin, eikä maanantai aamuna tietokone startannut ekalla yrittämällä :)
Kävin lautalla Espanjan puolella. Ja ylipäätänsä ensimmäistä kertaa siellä.

Viimeksi kun olen lakannut kynsiä, niin siitä oli ikuisuus.. :)
Lomaan kuului myös hattu ja lasit.
Söin ensimmäistä kertaa Sushia, ja siitä tuli vähän ähky :)
SM-maantiejuoksu Vierumäki
Leirin jälkeinen viikko meni nopeaa, ja yritin palautua parhaalla mahdollisella tavalla pääsiäislauantain puolimaratonille. Kävin uimassa ja tein kevyttä pk-lenkkiä juosten. Maastoreitit olivat ehtineet sulaa Mikkelissä. Torstaina juoksin vähän reippaammin, ja perjantaina taas palauttelin ihan kevyesti 6km. Olo tuntui hyvältä, ja lähdin luottavaisin mielin lauantaina juoksemaan tavoitteena 1.30 alitus. Noin 14km:n paikkeille matka taittui tavoitevauhdissa, mutta sitten lähti askel hyytymään. Reitti oli tasainen, mutta haastava. Välillä puhalsi vastatuuli, ja osa reitistä meni "kumpuilevana" golf kentän päälle vedetyllä asfaltilla. Loppuaika oli 1.32.40, ja ennätyksestä lähti vaivaset 11 sek. Kesä on vasta aluillaan, vauhti vielä tästä kovenee ainakin kisojen ja kovien treenien kautta. Puolimaraton on matkana haastava. Pitää osata juosta maltillisesti kovaa alusta asti, ja samalla myös kestää sitä raastamista pidempään kuin esim. kympin kisassa ja toisaalta myös onnistuneessa maratonissa mennään liki 30km hyvävoimaisena.
Entäs sitten?
Viimeiset 1,5 vuotta on ollut helppo panostaa urheiluun, koska olen tehnyt säännöllistä päivätyötä MAMK:lla. On ollut luontevaa juosta ja urheilla, koska se on hyvää vastapainoa työlle ja helpottanut paljon pikkukaupunkiin sopeutumista. Nyt ollaan kohta toukokuussa, enkä tiedä vielä missä elämä jatkuu heinäkuun jälkeen. Muutoksia on kuitenkin luvassa, mutta mitä ja koska, niin selkiää lähikuukausina. Olen miettinyt paljon millaista työtä haluan tehdä ja asioita jotka saavat minut hyvälle tuulelle - töissä, arkena, viikonloppuina.. vielä kun ne saisi mahtumaan samalle paikkakunnalle :) Kyllähän elämä heittelee sinne ja tänne, mutta itse päätän minne menen.





maanantai 24. helmikuuta 2014

Teivo Cup 22.2.2014

Perjantaina auton nokka kääntyi kohti Tamperetta. Ajelin Pajulahden kautta, koska halusin hyödyntää samalla automatkan hyvän nopeustreenin tekemiseen sisähallissa. Mikkelissä oli ainakin vielä viime viikolla tiet jäässä tai sohjossa. Nyt on luvattu plussakeliä usealle päivälle, joten eiköhän tiet ala siitä sulaan. Mukavasti katkasee ajomatkaa Tampereelle, kun poikkeaa vähän treenaamassa. Verryttelin ulkona noin 6km, ja siihen päälle tein liikkuvuus ja koordinaatioharjoituksia hallissa. Sitten juoksin nopeusvetoja kävelypalautuksella. Yritin juosta lujaa, mutta rennosti että olisin seuraavana päivänä iskussa. Hölkkäilin päälle pari kilsaa loppuverryttelyksi ennen kuin jatkoin matkaa Valkeakoskelle Hannan ja Akin tykö. Pikkumies piti komentoa, ja oli taas kasvanut kahden kuukauden aikana.

Lauantaiaamuna tein lyhyen aamuverryttelyn. Sain houkuteltua Hannan mukaan :) Toivon mukaan kokemus oli positiivinen märästä lumesta ja vesisateesta huolimatta. Teivo Cupin startti oli klo 12. Sitä ennen verryttelin lisää - juoksin noin 6km, liikkuvuutta ja nopeusvetoja. Jalat tuntu vähän kankeilta alkuun. Se on kumma, kun jalat alkaa vasta toimiin kun kiskasee nopeusvetoja ja ottaa trikoille. Olen huomannut, että "paksuilla" hiihtohousuilla ei kannata juosta. Ne kiristää persuksista. Kilpailu lähti käyntiin pehmeällä, loskaisella alustalla. Tuntui että Ice Bugit uppos ja pyöri siinä sohjossa. Ensimmäinen kilsa taittui n. 4.05, ja mietin että ei muuten kulje. Toinen kilsa mentiin osittain loivaan alamäkeen, ja yritin saada siitä vauhtia. Juoksua alkoi tuntua paremmalta. Noin kolmeen kilometriin tuntui hyvältä. Sen jälkeen puskettiin taas ylämäkeen, ja pahalta se tuntui niinkuin pitääkin. Olin naisten sarjassa neljäs. Kun pääsin maaliin, niin lähdin samantien verryttelylle. Olin tyytyväinen juoksuun, vaikka aika painui 20.29 (4.06 min/km), mutta pehmeä alusta vaikuttaa yllättävän paljon.

Harjoittelin viime viikolla jo normaaliin tapaan. Keskiviikkona tein reippaan VK-harjoituksen ulkona. Tiet olivat osittain jäistä sohjoa, mikä hieman hidasti menoa. Mutta eipä ärsyttänyt yhtään, päinvastoin tiellä oleva hiekka ja jää narskui pitävien tossujen alla. Olotila on aivan eri kuin viime kuussa. Pistää oikein ihmettelemään että mikä siinä tammikuussa aina tökkii? Tuntuu, että juoksu kulkee taas, ja saan uutta "draivia" lisääntyvästä valosta. Minun etelän reissu tulee ihan kohta. Kesän kilpailut odottavat. Nyt pää kylmänä innostuksen keskellä - on taas kotoisa olo :)

Noin kahden kilometrin kohdalla menossa. (kuva: http://teivostayers.blogspot.fi/)


      
Jälkiverryttelyä jokunen kilsa.. (kuva: http://teivostayers.blogspot.fi/)





torstai 20. helmikuuta 2014

Poikkeus sääntöön

Olen tunnollinen harjoittelija, ja pidän harjoitteluun liittyvistä "hyvistä" rutiineista. Minulla on suosikkitreenit; esimerkiksi keskiviikkona saan juosta kovaa ja sunnuntaina pitkään tai jonain päivänä saan kaverin mukaan. Kestävyysurheilussa vuosi voidaan jakaa erilaisiin harjoituskausiin, jolloin treeneissä painotetaan tiettyjä asioita. Harjoitusviikot eivät ole kuitenkaan identtisiä kuukaudesta toiseen, vaan tulee helppoja viikkoja sitten taas 2-3 kovaa viikkoa. Ylipäätänsä ohjelmaa olisi hyvä päivittää 2-3 kk välein, koska keho tottuu ärsykkeisiin ja vauhteihin. Ideaalitilanteessa helpon viikon jälkeen kroppa tuntuu tosi palautuneelta, ja viikonlopun mahdollinen kilpailu menee hyvin - ennätysvauhtia tietenkin :)

No tällä kertaa, minun kilpailuni helpon viikon sunnuntaina 9.2 meni penkin alle. Kyseessä oli minulle alimatka, 3000m hallissa. Juoksin kaksi viikkoa aikaisemmin 11.22 ja nyt 11.45. Lopussa iski luovutusmieli, ja askel hiipui. Tuntui pahalta, kun juoksu ei kulkenut. Urheilu on välillä pettymyksiä, onnenkyyneleitä ja kaikkea siltä väliltä. Saatoin myös lähteä hieman liian kovaa, mutta kun maitohapot iskee niin lihakset kangistuu. Matka on minulle lyhyt, mutta silloin se tuntuu pitkältä kun hapot jyllää jaloissa. Lyhyt ja kovaa irtiottokykyä vaativa matka on rehellinen mittari kehon sen hetkisestä ylikuormitustilasta. Kun siihen reagoi heti, niin voi päästä helpommalla. Ihmisen keho ja mieli ovat välillä ihmeellisiä. Nuorena likkana painoin treenejä meneen "tasasella moodilla" kuin kone, vaikka joskus tuli ylikuntoa. Sieltä ajoilta ovat varmaan peräisin silti sitkeyteni ja peruskuntoni pohja. Nykyään on enempi tunnetilat ja itsensä kuuntelu mukana. Kun tavoitteet kovenee, niin tekeminen muuttuu "herkemmäksi". Välillä on niin eurofinen olo, ettei edes kengät kastu vaikka loskassa juoksee. Sitten tulee päiviä kun treeniä tehdessä riepoo pakkanen, auraamattomat tiet ja jäljelle jäänyt huono juoksumatto. Pitää osata olla kriittinen harjoituksia ja kilpailuja kohtaan - milloin ei kulje, mistä se johtuu, onko lihakset jumissa jne. Toisaalta jos joka kerta säälii itseään aamulenkille lähtiessä tai kovien treenien alla, niin eihän ikinä pääsisi mihinkään. Silti sanotaan, että harjoitteluhaluttomuus on merkki myös jostakin. Uskon eniten positiivisen ajattelun voimaan ja rohkeuteen. Positiivisuus on minulle melko luonteenomaista, tai ainakin tavoitetila joka päivälle. Joskus se katoaa, vaikka asiat olisivat tässä hetkessä hyvin. Jos on rehellinen itselleen, niin pystyy ajoissa tunnistamaan kropan ja mielen singaaleja. "Ennemmin kokeilen kuin kadun" on yksi toimivista motoistani. Rohkeus voi olla myös sitä, kun uskaltaa tehdä poikkeuksia harjoitusohjelmaan, keskeyttää väsyneen treenin tai pitää ylimääräisiä lepopäiviä. Se on vaikeaa, mutta kokoajan opetellaan lisää. Olen kiitollinen, että minulla on hyvä valmentaja ohjaamassa näissäkin asioissa.

Pidin toisten helpon viikon edellisen perään. Viime viikko kului erilaista liikuntaa tehdessä. Kävin uimassa, vesijuoksemassa, spinningissä, Balance-tunnilla ja vähän juoksemassa PK:ta. Yritin rentouttaa mieltä ja kehoa. Uinti on vaan niin kivaa, uudessa on haastetta ja se lämmittää. Haluan oppia uimaan oikein kroolia. Ihailen kilpauimareita ja triathlonisteja, jotka menevät lujaa kauniilla tekniikalla.

Huamenna Tampereelle :) Anotaan (lenkki)seuraa?

P.S Tänä aamuna tuli taas yksillä Nike-tossuilla mitta täyteen - pohja alkoi repsottaan :D 

perjantai 7. helmikuuta 2014

Harjoittelun seurannasta

Rakas harjoituspäiväkirja.. 

Viimeisin kirjoitus oli melko numeropainotteinen. Teen kuukausiseurantaa harjoittelustani. Se kertoo rehellisesti mihin suuntaan mennään, mitä on tullut tehtyä ja kuinka vauhdit kehittyvät niin harjoituksissa kuin kilpailuissakin. Tuon lisäksi täytän päivittäin harjoituspäiväkirjaa. Useasti juoksijat laskevat harjoittelussaan kilometrimäärää, ja hiihtäjät vastaavasti laskevat harjoitustunteja. Miten sitä treenaamistaan kukin mittailee ja arvioi, niin tapoja on monia. Toki minuakin kiinnostavaa kilsat, tunnit ja montako harjoitusta on viikossa. Toista urheilijaa tai kuntoilijaa voi motivoida mahdollisimman suuren treenimäärän kokoaminen. Onhan se totta, että harjoittelu on kivaa - kyllä siitä minäkin tykkään paljon. Ilman harjoituspäiväkirjaa olisi vaikea pysyä perässä, ja todennäköisesti sokeutuisin omalle tekemiselleni. Esimerkiksi tammikuu tuntui juoksumäärällisesti vähemmältä kuukaukaudelta, mutta kun vilkaisi "muistiinpanoja" niin oli kertynyt 437km juoksua. Tällä hetkellä kuitenkin ykkösenä on vauhtien kehittyminen, suorituskyvyn ylläpito ja palautuminen. Mihin oikeastaan tarvitsen 600h treeniä vuodessa jos en kehity? Jos asiaa miettii nyt kilpaurheilijan näkökulmasta, mutta sanoisin että teen asioita joista pidän. Tuo tuntimäärä tekee viikkoa kohden 11,5h koko vuoden ympäri keskiarvolta. Sitten kun huomioi pari sairaspäivää, maratonille valmistautumisen ja niistä palautumiset.. Eikös se ole se hyötysuhde, monta prosenttia tosta määrästä tekee kehittymiselle otollisimmassa tilassa eli palautuneena, tressittömänä, hyvin nukkuneena, oikealla asenteella ja ylipäätänsä tietää mitä tekee ja miksi jne..?

Helppo viikko ja pm-hallit sunnuntaina

Kahden reippaamman treeni viikon päätteeksi olen pitänyt taas helppoa viikkoa. Helppoa PK-juoksua, spinningiä ja uintiakin on mahtunut viikkoon. Tänään meinasin tehdä nopeustreenin, ja huomenna verryttelyä/ PK:ta. Huomaan että olen helpoilla viikoilla uneliaampi ja jopa flegmaattisempi, mutta se ilmeisesti kuuluu palautumiseen. Juoksen sunnuntaina Lahden Ahkeran kansallisissa pm-halleissa 3000m. Josko siellä sitten irtoisi hyvä juoksu kun nyt malttaa, ja saa taas mukavaa lisäbuustia. Kyllä se niin vaan on että "innokkaimmatkin" tarvitsevat sitä potkua välillä lisää.

Treeni-intoa ja hyvää tulevaa penkkiurheilujaksoa! ;)

maanantai 3. helmikuuta 2014

maanantai 27. tammikuuta 2014

Kahden viikon jääkausi

Täällä on ollut viimeiset kaksi viikkoa kovia pakkasia. Meni muutama päivä, kun totuin siihen että lenkille pitää laittaa enempi vaatetta. Sitten tulee kuitenkin hiki ja norsumainen olo, kun on niin paljon vaatetta päällä. Näin käy, jos on yli -15 astetta pakkasta. Varsinkin viime viikolla käytin aktiivisesti juoksumattoa. Ulkona oli yksinkertaisesti liian kylmä aina lauantaihin asti. Juoksumatolla on ihan kiva juosta, jos on musiikkia tai juttukaveri. Toisinaan Fressin "paremmat" juoksumatot ovat varattuja, mutta melko hyvin olen onnistunut pääsemään haluamilleni matoille, ja tekemään
hyviä treenejä. Viime viikkoon mahtui PK-juoksua, punttitreeniä, lihaskuntoa ja perjantaina jäähallilla nopeustreeni uusien piikkareiden kanssa. Keskiviikkona juoksin matolla reippaammin VK-juoksua 3*3km ja verryttelyt päälle. Vetojen lopussa pistin vauhtia n. 4.00min/km ja lopussa hieman alle, ja koitin saada pakkasten kangistamiin jalkoihin hieman tempoa.

Lauantaina juoksin Jyväskylässä 3000m kilpailun hallissa 200m radalla. Aamulenkillä mietin, että mihin menin taas ilmottautumaan. Onneksi pakkanen oli lauhtunut, ja aamuinen juokseminen pihalla tuntui mukavalta. Hurautin ensimmäistä kertaa Jyväskylän Hipposhalliin, ja siellä oli paljon yleisurheilijoita. Ilmeisesti urheilijat hakevat vielä A-luokan tuloksia SM-halleihin. Meininki oli hyvä, mutta hieman erilainen kuin juoksu- ja maratontapahtumissa, joissa on paljon kuntoilijoita mukana. Tein noin 6km alkuverryttelyn pihalla, siihen päälle 5*100m nopeusvetoja, liikkuvuutta, koordinaatioita jne. Alkuverryttelyn pitää olla lyhyelle matkalle erittäin räväkkä, jotta paikat varmasti lämpiävät. Oikeastaan voisi pistää itseään vielä enempi ahtaalle esimerkiksi juoksemalla 150m vetoja. 3000m kilpailusta tuli aika 11.22, johon olen ihan tyytyväinen. Sitä on hyvä lähteä parantamaan kahden viikon päästä Pajulahdessa. Kapasiteettia vielä löytyy:kevyempi harjoitusviikko alle, piikkarit jalkaan ja kannustusta. Nyt tiedän mitä 3000m kilpailu vaatii; kovaa maitohapon sietoa ja irtiottokykyä!! .. melko erilaista kuin maratonit, mutta jos tavoittelee aikaa lähemmäksi kolmeen tuntiin niin kyllä sitä vauhtia saa tulla vaan lisää. "Alimatka" kilpailuissa on myös se hyvä puoli, että treenien kuormitusta on seurattava jatkuvasti näin harjoituskaudellakin sillä kovassa harjoituskuormituksessa tossu ei nouse.

Hyvillä mielin lähdin ajelemaan kotiin Mikkeliin. Minulle nämä ensimmäiset kovat pakkaset ovat jonkinverta rankkoja henkisesti, ja hieman motivaatiota latistavia. Tuntuu että palelee pitkin päivää ja kestää kauemmin että paikat lämpiää harjoituksissa. Silloin ei auta muu kuin suunnata mieli kohti kevään Portugalin matkaa, käydä tekemässä treenejä sisähallissa (Pajulahti), juoksumatolla, uimahallissa ja kuntosalilla. Hyvä treeniseura, talvijuoksut ja hallikisat myös auttavat :) Nyt kun on selvät sävelet ja tavoitteet kevääksi, niin voi loppuun todeta että ei tässä enää mitkään pakkaset haittaa!!

Uudet piikkarit tuomaan potkua askeleeseen kesän 2014 kilpailuihin :)