maanantai 7. toukokuuta 2012

Viikko 18

Hiphei!

Viikko oli nousujohteinen. Viime viikonlopun juoksureissusta rähjääntyneenä ja vapusta selviytyneenä elämä alkoi hymyillä loppuviikkoa kohden. Menneen viikon innostukseni kohde on ollut urheilun saralla mm. maastopyöräily. Kävin metsässä poluilla peräti kolme kertaa, ja siihen kylkeen kahdet spinning-karkelot. Palautuminen viikon takaisesta puolikkaasta sujui hyvin. Muutamat kevyet juoksentelut tuli tehtyä viikon aikana, ja eilen viikko huipentui Tammelassa järjestettyyn Kaukjärven 14km kierrokseen. Lähdin matkaan fiiliksellä, että juostaan nyt vaan juoksemisen riemusta ja katsotaan miten lähtee sujumaan. Ensimmäiset 4km tuntui aivan paskalta; maasto oli raskas ja syke pauhasi siellä 180-185 hujakoilla. Minulle käy usein niin, että pääsen vauhtiin vasta kun kilometrejä on takana; joskus sytyn hitaasti mutta varmasti kun on juoksusta kyse. Sain hyvän peesin, ja siinä mentiin loput 10km vähän vuorovedoin maaliin asti, jossa kello pysähtyi aikaan 1.02.08. Tällä kertaa kävi niin, että vain miehet saivat mennä minua lujempaa :)

Maastopyörällä pörrääminen metsäpoluilla on parasta viihdettä..










Viikko 18:
Ma: Lepo. Kunnon väsy yövuoron jälkeen.
Ti: Kevyt juoksu 45min Kauppi. PK. jalat ok.
Ke: Ap: Maastopyörä 2h 35min Korkeakangas.. PK-ajelua mäkisessä maastossa ja poluilla. Hanna oli mukana :) Ip: Spinning ohjaus 1h :)
To: Maastopyörä ajelu Korkeakankaalla 1h50min PK + lyhyt hölkkäily 10min.
Pe: Aamulenkki juoksua 1h 10km PK. Piristävää jolkottelua matalilla sykkeillä aamutuimaan. Ip. Kevyt maastoajelu ja mailman parannus Hannan kanssa 1,5h mettässä.
La: Suomipoppi-sisäpyöräily 2h Elixialla :D
Su: Aamuverryttely 20min juoksua 3km. Kilpailu juoksu 14km maastossa, hiekkatiellä. Aika 1.02.08 keskisyke 180! Keskivauhti 4.25min/km. Kipaisu kulutti tämän kokoiselta naiselta 885kcal, jos jotakuta oikeesti kiinnostaa :) +verryttelyt yht. 3-4km.

Auringonpaistetta ja positiivista pöhinää jokaisen viikkoon!
Kipa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti