Kevään toisena juoksukilpailuna oli 28.4 Tuusulassa järjestetty puolimaraton. Olin naisten sarjassa viides ajalla 1.38.21, ja olen tulokseen ihan tyytyväinen. Harvemmin sitä tulee juostua näin pitkää matkaa ennen vappua. Ensimmäiset 8km meni hyvin, ja olin edellä 4.30min/km vauhtia. Sen jälkeen alkoi kova vastatuuli, ja sitä jatkui oikeastaan maaliin asti. Reitti kulki järven ympäri, jonka vuoksi tuuli oli aika kovaa. 8-10km jälken vauhti hidastui siten, että kilometrit taittuivat n.4.40-4.50 min/km vauhtia. Harmitti sinänsä paljon, koska tuntemus juoksuun oli hyvä ja ensimmäistä kertaa pystyin juoksemaan siten ettei vatsa tullut juurikaan kipeäksi. Apteekin dropit toimivat tällä kertaa. Viime viikon sunnuntaiseen 17.4km kisaan verrattuna tuntui aivan erilaiselta juosta. Uskomatonta että viikon aikana voi olo muuttua niin paljon :)
Seuraavana lähden ensi sunnuntaina joko Hunajahölkkään 10.25km matkalle tai sitten Kaukjärven kierrokselle 14km Tammelassa. Jalat eivät tulleet juurikaan lauantaista kipeiksi, mikä oli vähän yllättävää. Seuraavassa vielä viikon 17 kuntoilut, muuten oli palauttavaa/ kevyttä lauantain rypistystä lukuunottamatta..
Viikko 17:
Ma: Ap. Kuntosali 1h. Ylä-ja keskivartalon vahvistamista. Ip. Pyöräily tiellä 1,5h
Ti: Juoksua 50min 8km pk. Jalat ok, muuten väsyä ja lihakset kipeenä eilisestä salista.
Ke: Ap. Kuntosali 1h. Ylä-ja keskivartalon voimaharjoittelua Ip. Spinning ohjaus 1h :)
To: Juoksua 30min 5km.
Pe: Juoksua 8km 45min. Hyvä fiilis :)
La: Aamulenkki 20min 3km. Kilpailu 21.1km aika 1.38 keskisyke 180! eka 10km 45min. Kova vastatuuli 8km->. + Verryttelyt 3km.
Su: Juoksua 30min 5km palauttavaa. Jalat ok.
Yht. 9h
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti