Näin yön pimeinä tunteina 16h työrupeamassa on toisinaan hyvä miettiä mitä sitä oikeesti elämältä haluaa. Aloin kirjoittamaan tätä blogitekstiä, jotta pysyisin hereillä vielä viimeiset tunnit. Palataan menneeseen viikkoon. Alkuviikon yritin ottaa maltillisesti; kuntosaliharjoitus ja kevyt juoksulenkki. Torstaina se sitten lopulta tapahtui; jälkeen v. 2007 puolikkaan ennätys parani aikaan 1.35.15 Elixia hölkässä Tampereella. Sain juoksussa itsestäni kaiken irti, josta kertoo 182 keskisyke (n.95% maksimista) sekä tuntemus maalissa: lopen uupunut :) Olen kilpaillut juoksussa koko kevään viikottain. Jokainen kova kilpailu on vienyt kuntotasoa ehkä pienen pykälän eteenpäin, sillä edellytyksellä että kilpailujen välillä olen palautellut riittävästi. Nyt on vasta toukokuu, ja paras kunto pitäisi saada ajoitettua kesän/ syksyn kuukausille. Forssan Suvi-ilta, HCM ja Pirkan Hölkkä voisivat olla tapahtumia, missä yritän saada parhaat tulokset irti. Puolikkaan ajasta on mahdollista nipistää pois riittävällä herkistelyllä ja järkevämmällä vauhdinjaolla; alku hitusen maltillisemmin-> pienempi hyytyminen lopussa. Säännöllinen kilpailuissa käyminen sopii minulle erityisesti, koska niiden myötä on välillä pysähdyttävä miettimään mitkä keinot vievät minua eteenpäin, kehittävät ja sopivat itselle parhaiten. Olen kuitenkin aina ollut sitäkin mieltä, että riittävä peruste tekemiselle on hauskuus; se mikä on kivaa niin kehittää :)
Viikko 20:
Ma: Kuntosali ylä -ja keskivartalo voimaharjoitus puntit 45min +alkuverr. crossi 30min PK.
Ti: Juoksua 50min 8.3km PK. Ke: Verryttely 25min juoksentelua. Mukana Villen hiihtoreeneissä :)
To: Aamulenkki 20min 3km hölköttelyä. Kilpailu puolimaraton 1.35.15 Elixia-hölkkä (maasto, hiekkatie, asfaltti), keskisyke 182. +alkuverr. 3km juoksua pk. Aika raskasta huvia, ennätys tuli kun oli kiire töihin :)
Pe: Maastopyörä 2h PK. keskisyke 133. Ajelua Korkeakankaalla.
La: Rullahiihto V 1,5h PK. keskisyke 143. Helppo maasto, tekniikkaa. Jalat ok.
Su: Yhteislenkki Villen kanssa 50min juoksua. Kaverilla oli into päällä ja välillä mentiin aika vauhdilla :)
Viikko yht. 9h
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti