tiistai 31. joulukuuta 2013

Joulukuu

Loppuvuosi on mennyt nopeaa, ja viimeisimmästä kirjoituksesta on hetki vierähtänyt aikaa. Tänään on vuoden viimeinen päivä, uudenvuodenaatto. Meinaan osallistua iltasella Mikkelin Uudenvuoden juoksuun 5,6km matkalle. Hieman erilainen tapa viettää uutta vuotta mitä menneinä vuosina. Kelit ovat olleet viime aikoina lauhoja, joten on päässyt treenaamaan ulkona sulalla maalla hyvin. Matolla juokseminen on sen myötä jäänyt vallan vähiin. Kovia vetotreenejä olen puolestaan tehnyt sisähallissa aina mahdollisuuksien mukaan. Aikaisempaan verrattuna kovempivauhtista juoksua ja nopeus- ja voimaharjoittelua on tullut enemmän, joten juuri näissä vetoharjoituksissa ovat ajat parantuneet viimeisen kahden kuukauden aikana. Tänään aamulenkillä oli selkeää, mutta nyt sataa räntää. Jos meininki jatkuu samana, niin se vähän hidastaa illan aikaa. Katsotaan kuinka tässä "alimatkan" mittelössä käy. Urheilurintamalla kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Varasin itselleni harjoitusleirin Portugalin Monte Gordoon ajalle 29.3-12.4. Noin kolme kuukautta talvea, ja sitten pääsee lämpimään. Voi kuinka odotan tätä matkaa :)

Näin vuoden vaihteen tienoilla on tapana ollut miettiä mennyttä vuotta. Vuosi 2013 on mennyt Mikkeliin totutellessa, ihmisiin tutustuessa ja työhön oppiessa. On ollut pääsääntöisesti kivaa, mutta välillä vaikeampia päiviä. Viime talvi oli täällä kylmä ja runsasluminen. Se taittui kuitenkin nopeaa, ja pian oltiin vuoden ensimmäisessä juoksutavoitteessani Tukholman maratonilla. Kesä oli mukavaa aikaa, ja tutustuin enemmän ihmisiin. Aloin tykkäämään enemmän tästä kaupungista, luonnosta ja löysin paikkoja ja tekemistä, joista pidän. Meni kolme kuukautta etten käynyt Tampereella ollenkaan.

Päivä kerrallaan eteenpäin vuotta 2014. Oikeastaan 21.12 jälkeen on ollut vähän valoisampaakin ;)

Hyvää Uutta Vuotta joka tupaan!

P.S Kaikki kaverit, tutut ja muut tänään mukaan juoksemaan Mikkeliin.

maanantai 25. marraskuuta 2013

Viikko 47

Viikko lähti käyntiin maanantain hiihtolenkillä Rantakylän ensilumenladulla. Latu (1,4km) oli ihan kohtalaisessa kunnossa. Viikonlopun myrsky oli roskannut baanaa, mutta pimeän aikaan viime talvelta varastoitu lumi näytti suurinpiirtein valkoiselta ja ladun muotoiselta. Tuuppasin reilun tunnin verta PK-sykkeillä tasatyöntöä/ perinteistä. Ylävartalon voimatasot olivat sulaneet kesän ja syksyn lenkkipoluille - ei haittaa juuri yhtään. En ole enää hiihtäjä. Toisaalta olen nyt hieman kevyempi, jolloin niin juoksu kuin hiihtokin on helpompaa. Tiistaina oli vuorossa aamulenkin lisäksi juoksumatolla reippaampaa vauhtia, ja siihen päälle voimaharjoitus punteilla. Kun on hidas sytytys, niin täytyy käydä ihan kuumana ennen kuin alkaa nosteleen rautaa;) Keskiviikko ja torstai lähti käyntiin 7-8 km aamulenkillä. Keskiviikkona juoksin 5km verryttelyiden lisäksi kympin VK:ta eli vauhtikestävyyttä, jolloin sykkeet pyörivät aeroobisen ja aneroobisten kynnysten välissä. Tuntui helpolta ja kevyeltä siihen asti kunnes tie meni mustaan jäähän ja pito hävisi lenkkarin alta. Torstai-iltana tempasin lumisateessa reilun kympin, ja siihen päälle kotona kuntopiiriä puoli tuntia kehon omalla painolla. Perjantaina en aamulenkkeillyt, käänsin vaan kylkeä ja jatkoin unia. Viikonloppu alkoi melkein jo perinteen mukaan Kalevankankaan maastoissa. Lauantaina tein aamulla kilpailupäivän aamuverkan eli noin 5km kevyttä PK:ta herättyäni. Sen jälkeen taas puurot napaan, ja suuntasin Mikkelin talvijuoksusarjaan kympin kisaan. On kivaa, kun täällä on vireää juoksutoimintaa talvellakin. Ennen kisaa tein reilun alkuverkan n.4-5km sisältäen 5*100m nopeusvetoja. Sama juttu kuin ennen punttia, lämpösenä pitää olla ennen kuin lähdetään tahkoamaan. Ensimmäinen 5km Rantakylästä Otavaan taittui 20.27. Teki tiukkaa, reitti oli mäkinen ja maitohappoja tuli nousuissa lihaksiin. Alamäkeen koitin vaan rullata rennommin mutta lujaa. Tavoittelin 41.00 alitusta, mutta viimeisen puoliskon ylämäet ottivat koville ja loppuaika oli 41.25. Samalla syntyi uusi reittiennätys - lämmitti mun mieltä. Kiitos Kapalle peesistä, tsempistä ja juoksuseurasta. Kilpailun jälkeen verryttelin muutaman kilsan fyysisesti tönköillä, mutta henkisesti kepeillä jaloilla. Illemmalla palkitsin itseni käymällä elokuvissa katsomassa 3D The Gravity elokuvan. Siinä oli sanomaa, jännitystä ja pisti taas ajattelemaan. Sunnuntai aamuna sitten lumisateessa reilu 20km pitkää PK-lenkkiä ihan ok jaloilla. Ei tunnu niin pimeältä kun on lunta, vaikka se vähän hidastaa juoksuvauhtia ellei ole Icebugit jalassa. Marraskuuta ei ole kuin muutama hassu päivä.

Tämä alkanut viikko on helppo/ palauttava viikko treenien osalta. Helpolla viikolla harjoitukset ovat hieman eri tyyppistä; palauttavaa PK:ta, lihashuoltoa mutta toistakin ääripäätä eli terävöittävää treeniä. Perjantaina on pikkujoulut, jonne aijon osallistua täysin voimin :)  Huomenna menen taas hiihtämään. Eilen illalla kaivoin voitelutelineen, ja laitoin pitkästä aikaa suksia kuntoon. Sain jonkinlaisen suksi inspiraatiokohtauksen kun katselin Suomen Cup:n kisoja telkkarista. Hiihtoaikoina väsyin eniten suksien voiteluun, mutta siitä on ollut hyötyä että osaan tehdä sen itse. En halua olla riippuvainen kenestäkään kun haluan jotain tehdä. Silloin on myös turha valittaa ettei suksi toimi, jos ei osaa itse voidella edes yhtään. Hiihto on hyvä harjoitusmuoto juoksun lisäksi, koska siinä saa tehtyä hyvää peruskestävyystreeniä ilman että tarvii pelätä rasitusvammoja. Odotan, että pääsen testaamaan Urpolan lenkin luistelusuksilla. Kalevankankaalla on tasaisempaa, ja siellä voi hyvin pistellä tasatyöntöä ja näin kehittää keski- ja ylävartaloa.

Nyt kun voi jo melkein sanoa, että talvi on täällä niin alotin tekemään villasukkia joihin tulee paljon värikästä raitaa ja pinkkiä! :D ...sanon SORONOO!  ;)

http://www.youtube.com/watch?v=YLuw9vfROYQ

Hyvää viikkoa!

Kipa









sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Viikko 46

Tavoitteena nopeampi 

Marraskuun toinen viikko on pitänyt sisällään hyvää perustreeniä; PK-juoksun lisäksi voima- ja nopeusharjoittelua, liikkuvuutta, lihaskuntoa, VK-juoksua, alimatkaharjoittelua radalla, rivakan pitkän lenkin ja spinning tunnin. Tiistain uimiset jäivät melko lyhyeen, mutta altaassa tuli polskittua ehkä 25min ennen poreallasta ja saunomista. Olen lisännyt peruslenkkeihin hieman vauhtia lisää, mutta aamulenkit tulee tehtyä edelleen melko rauhassa alle 130 sykkeillä 5.30 min/km tuntumassa. Juoksukelit ovat olleet vielä vuodenaikaan nähden hyvät - kaatosateilta, rännältä ja liukkailta teiltä on saaanut pääsääntöisesti välttyä, tai sitten en ole vain antanut niiden lannistaa. Tämän sunnuntaiaamun pitkällä lenkillä oli niin kova tuuli, että metsässä kaatuili puita siitä ohi juostessa. Eilen iltapäivällä tein harjoituksen Mikkelin urheilukentällä juuri ennen pimeän tuloa. Verryttelyn suht reipasta vauhtia 4km, jonka jälkeen radalla 20*200m puolen minuutin palautuksella. Juoksu tuntui tosi helpolta, eikä syke ehtinyt 200m pätkän aikana liiemmin nousta vaikka laskin että keskivauhtini tähtäisi ratakympillä ensi kesänä reilusti alle 38min loppuaikaan, ja Kalevan kisoihin päästään A-luokan tuloksella 38.45. Verryttelin kotiin toiset 4km niin hyvillä fiiliksillä, että olisin voinut tempasta toisen samanlaisen treenin putkeen. Minun urheilullinen tavoite vuodelle 2014 on siis nopeuden lisääminen, ja sitä kautta saavutetut ennätykset 10 000m aina maratoniin asti. Henkisesti sitkeä ja fyysisesti kestävä olen ollut enemmän tai vähemmän aina, mutta perusominaisuuksiltaan melko hidas. Nyt kun olen vielä nuori mimmi, haluan kehittyä myös lyhyemmillä matkoilla (maastojuoksu, ratakymppi, puolimaraton). Maratonin kokeminen on ihan omaa luokkaansa, mutta ehdin juosta niitä vaikka seuraavat 15 vuotta ja senkin jälkeen vielä kehittyä ainakin Triathlonissa ;) 

Kokkola Material Week ja lujitemuovipäivät

Keskiviikko aamuna lähdettiin ajamaan Mikkelistä Kokkolan suuntaan lujitemuovipäiville. Asuin kaksi vuotta sitten Kokkolassa diplomityötä tekemässä luonnonkuitukomposiitteihin liittyen, ja kaikkien mutkien jälkeen kävi niin että biokomposiittien parissa teen tutkimustyötä Mikkelin Ammattikorkeakoulussa. Usein minulta kysytään mitä ovat biokomposiitit, niin kansankielellä ne ovat samaa tavaraa kuin esimerkiksi lasikuituveneet tai hiilikuitusauvat- tai mailat, mutta kuituna on käytetty luonnonkuitua esimerkiksi pellavaa. Pointtina on saada siis "vihreämpiä" komposiittituotteita mailmalle. Kokkolassa kävi selvästi ilmi, että näistä materiaaleista ollaan koko ajan enemmän kiinnostuneita teollisuudessa ja niitä ollaan tutkittu jo pitkään. Tämänkaltaisia asioita miettiessä ja tutkiessa kuluvat minun työpäiväni Patteristonkadulla. 

Kokkolan vierailu oli kaikinpuolin mukava. Näin vanhoja työkavereita, ja tapasin myös uusia ihmisiä. Molempina iltoina osallistuimme tapahtuman järjestäjän tarjoamaan iltatilaisuuteen, missä oli tarjolla hyvää ruokaa ja juomaa. Ehdin myös käydä juoksemassa mun vanhoilla suosikkireiteillä Roskarukalla ja Santahakassa. Kotimatkalla nukahdin autoon, tuli kuitenkin oltua menossa aamusta iltaan. Mikkelissä ehtii aina levätä, mutta Kokkolassa ei :)

Useasti lauantain kovatehoisempi harjoitus/tai kilpailu ja sunnuntain pitkä lenkki rytmittävät mukavasti minun viikonloppuja. Sitten saa tietenkin nukkua päiväunet, kun siihen on mahdollisuus. Ja tehdä hyvää ruokaa. Vielä muutama vuosi sitten tälläinen oleilu ja hengailu oli minulle täysin vierasta, tai kun tarkemmin mietin niin on ollut aika harvinaista aina ennen Mikkeliin muuttoa. Kolmas tavoite, vikkelien jalkojen ja vihreiden muovikippojen lisäksi, on keksiä vielä jotain mielekkäämpää tekemistä vapaa-ajalle (töiden ja treenien ulkopuolelle).

Reipasta alkavaa viikkoa!

tiistai 12. marraskuuta 2013

Manse viikonloppu ja marraskuun treenibiisejä

Vietin mukavan viikonlopun Tampereen suunnalla. Kolmen kuukauden jälkeen oli hyvä syy lähteä ajelemaan hämeeseen, koska tälle viikonlopulle osui 15km testijuoksu, ystäväpariskunnan tuparit ja isänpäivä. Lähdin perjantaina ajoissa liikenteeseen, ja matka taittui vesisateessa. Olin aamulla käynyt uimassa 45min, ja tarkoitus oli tehdä kevyt PK-juoksu/ verryttely perille päästyä seuraavan päivän testijuoksua varten. Se jäi kuitenkin tekemättä, koska matkanteko venyi ja tuntui että oudokseltaan harmaassa kelissä ajaminen vei minusta puhdin pois. Perille päästyäni kävin kauppakeskus Elossa hakemassa 50€ lahjakortille pientä vastinetta, ja reilun iltapalan jälkeen olin valmista kauraa nukkumaan.
Lauantai aamunna tein 5-6km aamulenkin, ja söin kaurapuuroa aivan kuin kisa-aamuisin. Ei ole olemassa kisoja tai kovia harjoituksia ilman aamulenkkiä, sillä se herättelee ja valmistelee kroppaa mukavasti kovempaan suoritukseen. Testijuoksu 15km matkalla parani huhtikuusta 4min 45sek, vaikka syke oli samaa luokkaa (huhtikuussa keskisyke 174, nyt 175). Lähdin liikkeelle rennosti, ja kiristelin vauhtia joka 5km jälkeen. Juoksu tuntui hyvältä, suht helpolta ja taisin olla aika hyvin palautunut. Tämän hetken kunnolla 15km taittui ajassa 62.16, mikä tekee keskivauhdiksi 4.09 min/km. Sunnuntai aamuna juostiin Johannan kanssa 10km PK-ta Hakkarin maastoissa, missä pidetään SM-maastot ensi vuoden toukokuussa.

Hippasille..
Tapasin viikonlopun aikana minulle tärkeitä ystäviä, kavereita, veljeä ja vanhempia. Lauantai iltana tuli ulkoulutettua korkkareita myöhemmin. Sunnuntaina vietettiin iskänpäivää, ja käytiin veljen kanssa kotona. Minulla on mailman paras iskä. Vanhempien luona oli tietenkin hyvää ruokaa, ja pullakahvit juotiin. Niitä piti sitten sulatella päiväunien kanssa. Tarkoituksemme oli vielä mennä elokuviin ennen kuin lähtisin ajamaan Mikkeliin. Kävi niin, että autostani pamahti ikkunalasin nostaja rikki. Elokuva vaihtui lasinkorjaukseen Jeesus teipillä ja muovipussilla, ja siinä sitä sitten kaasuteltiin kotiin Mikkeliin. Vielä tänäänkin on humissut ja pärissyt korvissa. Tämä viikko on alkanut vuoristoradassa - olen iloinen mukavasta viikonlopusta ja ihmisistä, mutta ikkunan korjaus tuli yllättäen kalliimmaksi mitä olisin osannut odottaa. Aamulla oli V-käyrä huipussaan, ja tunsin itseni käveleväksi räjähdysvaaraksi. Tampereen vierailu sai taas miettimään kuinka paljon tärkeät ihmiset rikastuttavat tätä olemista. Minun työni on nyt Mikkelissä, ja täällä on kivaa juosta ja treenata. Silti tuntuu haikealta kun miettii miten kivaa oli pitkästä aikaa olla siellä omien joukossa, niiden ihmisten kanssa jotka olleet jo pitkään osa minun elämääni. Nämä ovat varmaankin aika inhimillisiä tuntemuksia kivan viikonlopun jälkeen kun tipahtaa takaisin arkeen. Siispä eteenpäin vaan! :)
..kotimatka taittui näin.





Matka jatkuu keskiviikko aamupäivällä kohti Kokkolaa. Siellä järjestetään Kokkola Material Week ja jokavuotiset lujitemuovipäivät. Lenkkitossut ja juoksutrikoot lähtevät mukaan - meinaan käydä fiilistelemässä hieman vanhoja lenkkimaastoja ;)

Juoksukipaleita 
- matolle, maantielle, maastoon, radalle, aamulenkille...ei jätä kylmäksi!

Kat Deluna – Run The Show (featuring Busta Rhymes) - New Album Version
Skillet – Madness In Me
Skillet – Not Gonna Die
Skillet – Sick Of It
Skillet – Rise
Lady Gaga – Do What U Want
Aura Dione – Friends
David Guetta – Memories - feat. Kid Cudi
Pitbull – Hey Baby (Drop It To The Floor)
50 Cent – Ayo Technology
Timbaland – Morning After Dark (Featuring Nelly Furtado & SoShy)
Alex C feat. Yass vs. Ski – L'amour toujours - Radio Version
Eminem – Berzerk
Spekti – Juomalaulu
Raaka-Aine – Odota
Doom Unit – Killing Time
Osmo Ikonen – Running Till The Rainbow Ends
Sadetanssi – Enimmäkseen ulkopuolinen
Papa Roach – Hollywood Whore
Sum 41 – Still Waiting
Crossfade – Cold
P.O.D. – Youth Of The Nation
Limp Bizkit – Rollin' (Air Raid Vehicle)
Disturbed – Asylum
Disturbed – Inside The Fire
Disturbed – Indestructible


P.S Ei anneta marraskuulle periksi!


torstai 7. marraskuuta 2013

:)

Ulkona on harmaata - sataa joko räntää tai vettä. Se on marraskuu nyt, sillä töistä lähtiessä on jo pimeetä. Onneksi Mikkelin Fressillä pyörii juoksumatto, ja kun on vielä oikein isot ja tukevat kuulokkeet yhdistettynä Lumian Spotifyyn niin ne pysyy paikoillaan vaikka säätäisi hitusen lisää vauhtia perusjuoksuun. Ei pidä kuitenkaan kuunnella liian raskasta musiikkia, ettei jää moodi päälle. Reippaan 45min mattoverryttelyn  kylkeen tein keskivartalolle ja jaloille hieman punttitreeniä, hyppelyitä ja liikkuvuutta. Minulla oli niin hyvä fiilis treenin ja saunan päälle, että kävin hakemassa Stadiumilta parit Niken juoksukengät lisää. Toisilla juoksen matolla talven, ja toisiin peruslenkkareihin tulee melko nopeaa kilsat täyteen. Jos juoksee vuodessa lähemmäksi 5000km, niin se tarkoittaa sitä että kuluu vuodessa viidet lenkkarit. Säästän siinä mukavasti, kun ostan hyväksi todetut tossut n.60-70% alennuksella. Tiistaina räjähtelin Urpolan ylämäissä lenkin lomassa, ja eilen nollasin Kalevankankaalla hieman reippaammassa vauhdissa. Tänään tuli käytä aamulenkillä, ja jatkoin iltapäivällä juoksumatolla sekä pientä lihaskuntoa tehden. Huomenna matkaan Lahden kautta Tampereen suunnalle. Ohjelmassa on mm. 15km testijuoksu, tuparijuhlat ja isänpäivänviettoa.  On ollut välillä kova ikävä ystäviä, kavereita ja ihmisiä sieltä suunnalta.Nyt äkkiä pää tyynyyn, niin tulee huominen nopeampaa. 

Kivaa viikonloppua!

maanantai 28. lokakuuta 2013

Lokakuu 2013

Juoksijoille on tyypillistä, että kilpailukauden jälkeen pidetään noin 2-4 viikkoa ns. ylimenokautta. Omalla kohdallani tämä siirtymä kilpailukaudesta ensimmäiseen peruskuntokauteen on ajottunut juuri viimeisen maratonin jälkeiseen aikaan. Ylimenokaudella on oleellista antaa mielen levätä ja harrastaa liikuntaa ilman harjoitusohjelmaa tai levätä kokonaan. Ensimmäisellä viikolla lepäsin pari päivää, ja sen jälkeen siirryin harrastamaan muita lajeja; uinti, pyöräily, sauvakävely, ryhmäliikunta ja lihashuolto. Nyt olen jo hieman juoksennellut, ja se tuntuu kevyeltä. Viikko ennen maratonia syntyi lapaset, ja viikko jälkeen säärystimet. Nyt on tulossa pipo! En muistanut enää kuinka siistiä on keinua maaston mukaan fillarin selässä. Parasta on se kun lähtee, ja unohtaa ajankulun metsässä. Aktiivinen elämä pitää minut virkeänä, enkä olisi minä jos makoilisin illat sohvalla. Tämä on ollut poikkeuksellinen maratonista toipuminen, sillä mieleni on edelleen hyvä eikä sitä normaalia tyhjyyden tunnetta/ masennusta tullut.

Olen miettinyt mennyttä kautta, ja suunnitellut tulevaa. Mikä meni hyvin, mitä kehitettävää jäi, mitkä ovat tulevat tavoitteet kaudelle 2014? Olen pohtinut aikatavoitteita, tehnyt pientä budjettia ja vähintäänkin haaveillut myös harjoitusleiristä lopputalvesta/ keväällä Portugalissa. Jos innokkaita juoksijoita löytyy mukaan, niin minuun saa ottaa yhteyttä. Yhtä tärkeää kilpailullisten tavotteiden lisäksi on edelleen säilyttää tekemisen mielekkyys, into ja hauskuus.

Ainiin, sain palautetta että pitäisi kirjoittaa blogiin välillä jotain muuta kuin urheilua. Jos alotan sillä, että kerron mitkä kymmenen asiaa ovat minulle tärkeitä/ saavat hyvälle tuulelle (eivät ole järjestyksessä).

1. Aurinko
- Kaikki vuodenajat ovat kauniita kun paistaa aurinko.
2. Aamut
- Olen aamuihminen. Herään melkein aina pirteänä, ja nousenkin samantien. Useasti lähden myös lenkille. En jaksa teeskennellä nukkuvaa, jos ei väsytä.
3. Musiikki
- Kuuntelen musiikkia kaikenaikaa (autossa, pyörän selässä, treenatessa, kaupassa jne.)
4. Päiväunet
- Mikään ei voita viikonlopun kiireettömiä päiväunia
5. Juokseminen
- Yksin, kaksin ja porukassa. Asfaltilla, maastossa, metsässä. On aivan sama, kunhan saan toteuttaa tätä harrastusta ja kilpailla terveenä.
6. Ystävät, kaverit ja hyvät tyypit
- Ilman toisia ihmisiä olisi tylsää. Välillä on aikoja, kun ne niitä on lähettyvillä vähemmän. Toisaalta laatu korvaa määrän :)
7. Keskustelu 
- Tykkään puhua, kuunnella, pohtia, analysoida, nähdä asioissa hyvät ja huonot puolet. Se on se vuorovaikutus.

8. Uuden kokeilu/ innostuminen
- Impulsiiviselle luonteelleni on tavainomaista innostua ja kokeilla, eikä tämä rajoitu pelkästään urheiluun. Saatan myös toteuttaa päähänpistoni paljoakaan miettimättä, ja todeta ettei toimi tai ei huvitakaan mutta silloin on kokeiltu.
9. Hyvä ruoka
- Kun treenaa paljon, niin myös ruoka saa maistua ja viedä nälän pois.
10. Olla sujut itsensä kanssa
- Olisi vaikeaa olla onnellinen, jos olisi kaikenaikaa riittämötän olo. En ole elämänhallinnan mestari tai jokahetki tyytyväinen kaikkeen, mutta pääsääntöisesti mulla on jokapäivä hauskaakin ja teen asioita vähintäänkin suurella intohimolla :D
11. Elokuvat 
- Vuokrattuina, telkkarista tai elokuvissa käynti. Hyvä elokuva saa unohtamaan kaiken muun ja pistää miettimään- hyvässä tai pahassa.
12. Sauna

Taidan jatkaa tätä listaa, kun jokin tulee mieleen. Täältä löytää keinot pahan päivän varalle- olkaa hyvä! ;)

maanantai 14. lokakuuta 2013

Vantaan maraton 2013

Kuukausi takaperin sain kokea ensimmäistä kertaa maratonin kurjemman puolen, kun jouduin keskeyttämään SM-maratonin vatsavaivojen vuoksi. Hetken aikaa se tuntui omassa päässäni epäonnistumiselta, ja siltä kuin kova työ olisi mennyt hukkaan. Meni viikko tai kaksi, niin olin taas fyysisesti ja pääkopallisesti sama nainen kuin aikaisemmin. Kelit muuttuivat viileämmiksi samaan aikaan kuin käynnistelin taas kovempaa harjoittelurupeamaa Vantaan maratonia varten. Vasemman jalan akillesjänne kipeytyi hieman, ja ehdin jo huolestua. Vietin kolme päivää juoksematta, ja otin kaikki viisaat neuvot vammojen hoidosta vastaan. Sen viikonlopun olin miltein kokopäiväinen jalkojen hoitaja - tuli seisoskeltua kylmässä järvivedessä, hierottua, venyteltyä, rullailtua ja leikittyä kinesioteippausten kanssa. Kävin kerran uimassa, ja sitten useamman kerran uudestaan. Vaihtelua on löytää jokin uusi laji, johon voi hieman hullaantua, opetella tekniikkaa ja ennenkaikkea käyttää palauttavana/ korvaavana harjoitteluna. Akillesjänne parantui ja pääsin jatkamaan juoksemista. Kävin Pieksämäellä juoksemassa 6.10 Osmon Superhölkässä 1/4 maratonin aikaan 43.14, jonka jälkeen taas kevenneltiin Vantaan maratonille 13.10. Viimeisen viikon aikana juoksin hieman enemmän mitä normaalisti viimeisellä viikolla ennen maratonia. Ei huono vaihtoehto, jää se turha vouhottaminen vähemmälle.

Mitä miettii kun juoksee maratonia? 

Eilinen lähtölaukaus pamahti klo 11, ja sitten taas mentiin. Kun lähtö on tapahtunut, niin se on ikäänkuin yksi helpotus, koska silloin pääsee jännittämisestä eroon. Alkuhan tuntuu aina hyvältä, ja ensimmäiset kilometrit tuppaa mennä joka kerta hieman rivakammin mitä tavoitevauhti on. Eilen maltoin mieleni, ja ensimmäinen neljännes meni tosi helposti tavoitevauhtia eli 4.30 min/km. Keli oli sopivan viileä, eikä minun tarvinnut paljoakaan juoda tai ottaa geelejä. Reitillä puhalsi paikoin vastatuuli, ja se entisestään peitti hikoilua. Kolmeenkymppiin asti juoksu taittui hyvällä rytmillä ja rennosti. Tiesin olevani naisten sarjassa toisena, ja juoksemassa kohti omaa tavoiteaikaani. Kaveri vieressä huikkasi, että pidetään sama tahti viimeisellä kierroksella. Kun kysytään, että mitä miettii maratonia juostessa, niin minä  vastaisin että keskityn juoksemaan tavoitevauhtia mahdollisimman rennosti ja taloudellisesti. Se on tietenkin aina plussaa, kun väsyneitä selkiä tulee vastaan ja jos pääsee kokemaan ohittamisen riemua. Minua ainakin ärsyttää joka kerta, jos lopussa joku menee ohi. Maratonilla viimeinen kymppi on sellaista puskemista, jossa otetaan loput mehut irti. Vauhti hieman hiipui, mutta maaliviiva ylittyi ajassa 3.11.39. Jalkoihin sattui, mutta päällimmäisenä tunsin suurta helpotusta ja onnistumisen tunnetta. Nämä ovat niitä antoisia hetkiä, minkä takia on intoa harjoitella päivästä toiseen ja haastaa itsensä. Se riittää johonkin asti, että on intoa juosta. Kiitokset lähtee minun asiantuntevalle valmentajalle, mukavalle juoksuseuralle ja kätevälle hierojalle!! :)

Teippi ei tahtonut pysyä mukana.


































torstai 19. syyskuuta 2013

SM-Maraton 2013 ja Plan B

Viime lauantaina juostiin Jyväskylässä Finlandia maratonin yhteydessä SM-maraton. Olin lähtöviivalla itsevarma, niinkuin kuuluukin olla aina kisaamaan lähtiessä. Valmistautuminen oli sujunut hyvin, olinhan tehnyt ennätyksiä lyhyemmillä matkoilla koko kesän ja kahden viikon viimeistelyjakso oli sujunut kivasti. Viimeisillä lenkeillä oli meno sen tuntuista, että kun kiihdytin nopeusvetoa ylämäkeen, tuntui kuin olisin lasketellut loivaan alamäkeen. Kilpailussa juoksin aikatavoitteen mukaisesti ensimmäisen puolikkaan 1.34.30. Keli oli upea, ihmiset kannustivat reitin varrella ja juuri minua varten oli lähtenyt mukaan huolto-ja kannustusjoukkoja. Puitteet hyvälle juoksulle oli paremmat kuin koskaan. Puolen välin jälkeen n.23-24km kohdalla erään juottopisteen jälkeen jysähti pistos/ kramppi vatsaan. Ajattelin, että tämä menee vielä ohi. Keli oli kuuma, ja minun oli pakko saada juotavaa edes hieman kurkusta alas joka juotossa. Vauhti alkoi hiipua, eikä pistos hellittänyt. Olin etukäteen suunnitellut, että juuri 15-18km ennen maalia saa alkaa laittamaan itseään likoon oikein toden teolla. Jaloissa oli voimia, tunsin pientä nestehukkaa (kuuluu asiaan), mutta vatsaan vaan sattui. 30km kohdalla olin vielä jossain aikataulussa - mutta vaikka kuinka yritin niin juoksemisesta ei tahtonut tulla mitään. Jatkoin vielä 5km, ja sen jälkeen minun ratkaisuni oli jättää juoksu kesken. Jos en pysty täysipainoiseen juoksuun, niin minulle ei riitä SM-kilpailussa kipeellä vatsalla juostu sinnepäin aika. Nappasin numerolapun irti, ja olin lakannut hikoilemasta, varmaan hieman kalpea ja jalat tuntuivat kankeilta. Oli sellanen tyhmä, pettynyt ja tyhjä olo kävellä suihkuun.

Aina urheilussa ei kaikki mene niinkuin suunnittelee. Minä selvisin lauantaista kohtalaisen hyvin, koska sille päivälle oli sovittuna ohjelmaa. Ja kun on kivoja ihmisiä ja mukavaa tekemistä, on ikäänkuin pakko skarpata. Tietenkin heti ensimmäisenä mietin, että lähden vielä yrittämään maratonin ennätystä myöhemmin syksyllä. Kun on uutta suunnitelmaa, niin sen avulla pääsee jo hyvin PITKÄLLE. Se auttaa paljon, kun on ihmisiä joille voi asiasta vähän jauhaa :) Vaikka kuinka väänsin ja käänsin, niin ei se harmitus kuitenkaan heti hetkessä mennyt. Sunnuntaina mua väsytti ja otti pattiin; nukuin ja olin sisällä omissa ajatuksissani koko päivän vaikka ulkona oli ihana keli. VIRHE. Maanantaina lähdin työmatkalle Belgiaan, ja se toi mukavasti muuta ajateltavaa. Ihastuin vallan Leuvenin kaupunkiin, enkä olisi halunnut lähteä kotimatkalle niin pian. Päivä toisen jälkeen on harmittanut vähemmän, jalkoja ei enää särje, olen päässyt lenkkeilemään ja suunnitelma B Vantaan maratonista 2013 vaikuttaa hyvältä. Joku sanoi joskus, että onnellisuus on sitä kun ei koko aikaa vituta, niin kyllä se näin on ainakin tällä viikolla mennyt. Kokonaisuudessaan viimeinen viikko on pitänyt sisällään paljon mukavia asioita, joita ei kannata peitota yhdellä pieleen menneellä juoksulla.

Tästä jotain opittavaa:

- Harrastuksen pitää etupäässä antaa mielihyvää ja vahvistaa eikä masentaa. Kuitenkin pieni "ravistelu" tekee joskus hyvää 
- Kun ottaa hieman rennommin asiat, niin lopputulos voi olla parempi -> vatsa ei tykkää liiasta jännittämisestä?
-  Vuoden 2013 aikana Suomen rajojen sisällä on arviolta 500 marartontapahtumaa, maantiejuoksua, ratajuoksua, hölkkää tms. - jos yksi menee pieleen niin tulee seuraava tai sitten voi lähteä ulkomaillekin kisaamaan :)
- Juokseminen tuntuu erityisen hyvältä muutaman päivän tauon jälkeen, eikä ollut käynnistysvaikeuksia

Tästä mennään taas eteenpäin ja kasvetaan juoksijana ja ihmisenä! :)


torstai 12. syyskuuta 2013

Palautteluviikkojen fiiliksiä

Palauttava harjoitteluviikko ja maratonviikko ovat kuluneet nopeasti. Viime viikon alussa olo tuntui vetelältä, ja normaali pirteys/ energisyys oli kadoksissa. Olin tulossa jo kipeäksi, mutta enpäs tullutkaan ;) Join äitin tekemää mehua, ja terävöitin oloani Urpolassa. Lääke vaan niin moneen vaivaan. Sanotaan, että elimistö palautuu juuri silloin kun väsyttää. Muistan syksyn lukioajoilta, kun olin aloitellut tavoitteellisempaa hiihtoharjoittelua (17v.). Sain sillon usein helpon viikon alussa pienen flunssan, joka meni samanlailla ohi. Voisiko olla niin että flunssa iskee herkemmin kun olo on flegmaattinen ja ryhditön? Monesti kun meinaan tulla kipeäksi, niin tukkoisuus menee ohi kun päätän että kipeäksi en ainakaan tule. Lepopäivän jälkeinen lenkki on minun kohdallani enemmän sellaista lönköttelyä, joka pitää suorittaa että pystyy seuraavana päivänä oikeasti treenaan tai juoksu tuntuisi normaalilta.

Loppuviikkoa kohden olo selvästi terävöityi. Askel tuntuu kevyeltä, ja sykkeet ovat alhaalla juostessa. Lauantain kilpailuvauhtinen lenkki tuntui helpolta. Olen panostanut lihashuoltoon ja riittävään syömiseen/ juomiseen. Olen koittanut syödä tasaisin välein niinkuin normaalistikin, mutta hieman enemmän hiilihydraattipitoista ruokaa. Olo on parempi eikä väsytä jatkuvasti, jos syö pieniä annoksia tasaisesti välttäen ähkyä näin matatonviikollakin. Harjoittelu on kevyempää, jolloin neste-ja hiilarivarastot täyttyvät itsestään. Pari päivää ennen maratonia olen tehnyt nestetankkauksen, jolloin juodaan n.1,5 litraa urheilujuomaa sekä suolaa.

Nyt vaan odotetaan, maltetaan ja odotetaan :) Tämän fiiliksen pidän lauantaihin, niin ei jää pääkopasta kiinni.

Tavataan Jyväskylässä!

Viikko 36: 

Ma: Lepo. Kevyt hieronta 1h
Ti: PK-juoksua 70min 12km helppoa vauhtia, avg 122
Ke: Aamulenkki/ verryttely 30min 5km PK-juoksua Ip. PK-juoksua Urpolassa 6km + liikkuvuus, koordinaatiot + nopeusharjoitus radalla 2*5*100m/ kävelypalautus/ 3min + verryttely 2,5km PK
To: PK-juoksua 10km helppoa vauhtia
Pe: Aamulenkki PK-juoksua 8km 45min Ip. PK-juoksua 5km + liikkuvuus, koordinaatiot ja kevyt nopeusharjoitus hiekalla + verr. 1km
La: Aamulenkki/ verryttely 5km PK-juoksua Ip. VK-juoksua 8km 4.30min/km (maratonin tavoitevauhtia rennosti maantiellä) + verryttelyt 3+2,5 km PK
Su: PK-juoksua 10km Kalevankankaalla 55min, iltapäivällä hieronta 1h

Viikko yht. 8h, 80km 

Viikko 37: 

Ma: Lepo
Ti: Aamulenkki 5,5km PK Ip. PK-juoksua 8,5km sis. nopeus 6*100m rennosti. Helppoa menoa.
Ke: PK-juoksua 11km Kalevankangas maastossa. Hyvä meininki :) 
To: Kevyt PK-lenkki
Pe: Vielä kevyempi PK-lenkki
La: SM-maraton Jyväskylä klo 12.30
Su: Lepo

maanantai 2. syyskuuta 2013

Tervehdys Tuksun kilometritehtaalta

Seuraavat kaksi viikkoa annetaan kunnon nousta ja elimistön palautua. Lenkit lyhenevät, ja vauhdit hiljenevät. Aikomukseni on seurailla leposykettä aamuisin nyt tämän seuraavan kahden viikon aikana, ja katsoa reagoiko se mitenkään kevyempään harjoitteluun. Kesän harjoituskausi on ollut hyvä; intoa on riittänyt, juoksuseura on ollut huippua ja kilpailuissa onnistumiset ovat tuoneet mukavasti itsevarmuutta lisää. Olen tämän kesän aikana oppinut paljon harjoittelustani, ja tuntuu että muutkin asiat harjoittelun ympärillä (ruokavalio, lihashuolto, palautuminen) ovat olleet merkittävämmässä roolissa kuin aikaisemmin- hyvällä tavalla, juoksemista tukien :)

Tässä muutama havainto/ perustelu tekemisilleni kesälle 2013:

-  Helppovauhtinen juoksu PK-sykkeillä palauttaa paremmin kuin täyslepo
- Aamulenkkien jälkeen on ärsyttävän pirteä ja hyväntuulinen sekä skarpimpi illan harjoituksessa
- Kaverin kanssa juokseminen on ainakin yhtä kivaa kuin yksin juokseminen tai kilpailuissa onnistuminen
-  Olen alkanut tykkäämään myös nopeusharjoituksista, juoksemisesta ilman musiikkia ja juoksemiseta ilman syke-tai kellokontrollia.
- Järvessä kahlaaminen/ uiminen palauttaa lihaksia. Venyttelyä on myös syytä tehdä, ja mahdollisimman paljon kaikkea mikä parantaa liikkuvuutta navan ja varpaiden välillä.

- Pitää kuunnella itseään- kun kulkee niin saakin kulkea, mutta jos meinaa nukahtaa lenkillä niin voi ihan yhtä hyvin palata kotiin. Yleensähän lenkit ovat olleet nousujohteisia loppua kohden.
- Kaikki negatiiviset ajatukset, stressi ja turha henkinen ja/tai fyysinen takakireys ovat asioita, joita kannattaa yrittää välttää viimeiseen asti. On kuitenkin inhimillistä tuntea itsenä välillä "Sanna-Raipe Helmiseksi", jos siihen on painava syy :D 

Yhteenvetona matka kesän toiselle maratonille on ollut tähän asti huikea kokemus, ja se on antanut minulle paljon. Toivon kuntoni terävöittyvän palautumisen myötä vielä siten, että Jyväskylässä naisten maratonin A-luokan tulos 3.12 rikkoutuu :)

Viikko 34: 

Ma: PK-juoksua 10km + lihakunto, liikkuvuus 45min
Ti: Aamulenkki PK-juoksua 35min 6km Ip. PK-juoksua 18km 1h40min Kalevankangas maastoissa
Ke: Aamulenkki PK-juoksua 45min 8km Ip. PK-juoksua Urpolan maastoissa 8km + kentällä nopeusvedot 6*150m/ kävälypalautus + loppuverkka PK 1,5km 
To: Aamulenkki 30min + liikkuvuus 15min  Ip. PK-juoksua Urpolan maatoissa 1h 10km 
Pe: Aamulenkki 30min 5km PK Ip. VK-juoksua 15km 4.30-4.35 min/km vauhtia + verkat 1+1km 
La: PK-pitkä lenkki 29km Kalevankangas maastossa keskiyke 140, n.5.30min/km vauhtia 2h 45min 
Su: Rullaluistelua 1h PK korvaava harjoitus. keskisyke 115 + venyttelyä, liikkuvuus

Viikko 35: 

Ma: PK-juokua 55min 10km Kalevankangas 
Ti: Aamulenkki 6km 35min PK/verryttelyä Ip. Juoksua yht. 10km sis. 10*100m nopeus eri maastonkohtiin Kalevankangas 
Ke: Aamulenkki 5km 30min PK/verryttelyjuoksua Ip. Juoksutesti Pajulahti: 6*1000m (5.30,5.00, 4.40, 4.20, 4.00, 3.37) + 2*2000m/ pal.2min 4.20min/km) + verryttelyjuoksut 2+3km PK. 
To: Rauhallista PK-juoksua 14km 80min Urpolassa 
Pe: Aamulenkki 5km PK 30min Ip. PK-juoksua 11km Kalevankangas n.1h 
La: Viimeistelyharjoitus: PK-juoksua 15km maastossa n.5.00min/km rennosti + 11km VK-juoksua 4.30-4.35min/km + PK 2km. Onnistunut harjoitus aeroobisen kynnyksen molemmin puolin mentiin. Lopetin pulahtamalla järveen ja hukkasin juomapullon :) 
Su: PK-juoksua Urpolassa n.1h 10km

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Elokuun kilpailuja

Kilpailuista vauhtia 

Elo-juoksu 10.8 Ylöjärvi
Elokuu on paremmalla puolella, ja juoksemisen suhteen kilpailukausi käy kuumimmillaan! Olin viikko sitten Ylöjärvellä järjestetyssä Elo-juoksussa 11,8km kilpailussa. Loppuaikani oli 48.48, mikä tekee keskivauhdiksi 4.08 min/km. Reitti oli nopea ja asfalttipäällysteinen. Tuntemus juoksuun oli erittäin hyvä kahden kovemman harjoitteluviikon päälle. Erityisen miellyttävää oli myös, että kannustusjoukkoja oli paikalla. Kiitos!

Tänä viikonloppuna olin Keuruulla mukana ensimmäisessä 10 000m ratakilpailussa. Hieman mietitytti etukäteen tämä kilpailu, koska matka on rankka juosta radalla kiertäen samaa kierrosta 25 kertaa. Olen tehnyt radalla 1-2km vetoja, ja kun vauhti hipoo 4min/km, niin se tuntuu jo kovalta. Asetin tavoitteeksi kilpailuun 40-41min, ja olen tyytyväinen saavuttamaani 41.00.36 loppuaikaan. Kilometrit taittuivat tasaisesti (4.06 min/km), ja koitin pitää mielessä valmentan ohjeen: ensimmäiset 6km ei pitäisi mennä alle 4.00min/km vauhtia, mutta sen jälkeen voi pistää kaikki peliin. Tämä oli etenkin hyvä harjoitus maratonia ajatellen, koska pitää pystyä juoksemaan omalla tasaisella vauhdilla. Kaikenkaikkiaan oli onnistunut kilpailureissu Keski-Suomeen, ja oli mukava tavata uusia juoksija - tuttuja. On aina kivaa päästä vaahtoamaan juoksujuttuja/kokemuksia samanhenkisille ihmisille! :)

Urpola-kuuri

Valmistautuminen tulevaan jatkuu edelleen kahden kovemman treeniviikon merkeissä, ja sen jälkeen palautumista/ herkistelyä kaksi viikkoa. Nyt kun vauhtia on saatu kilpailuista, niin voimaa voi hakea mäkisistä juoksumaastoista. Työpaikkani läheisyydestä löytyy Urpolan lenkkimaastot (talvella myös hiihtoladut), ja nyt olen lähtenyt useasti suoraan töiden jälkeen sinne juoksemaan. 5km ja 10km reiteiltä löytyy korkeuseroja ja haastetta, ja tuo mukavasti vaihtelua kun lähtee välillä liikkeelle muualta kuin kotiovelta. Pointtina on siis juosta maastossa paljon, jonka jälkeen asfaltilla juokseminen tuntuu helpolta.

Viikko 31: 

Ma: Aamulenkki 8km juoksua PK 45min Ip. Juoksua 10km PK 55min
Ti: Aamulenkki 7km 39min juoksua + liikkuvuusharjoituksia Ip. Juoksua 14km PK 75min
Ke: PK-juoksua 12km sateessa 65min
To: Aamulenkki 9km juoksua 50min PK Ip. Reipasta PK-juoksua 10km 51min, 10*100m nopeusvedot ylä- ja alamäkeen yht.13km
Pe: PK-juoksua 11,5km Urpola 65min
La: Juoksuharjoitus radalla: (3km 4.11min/km) + (2km 4.10min/km) + (1km 3.57min/km) + (2*500m 3.50min/km - vauhtia)/ pal.2min + reipasta juoksua 6km (4.50-5.00min/km) alkuun + 4km PK loppuun.
Su: PK-pitkä lenkki 29km, keskisyke 144 ja keskivauhti 5:17 min/km

Viikko 32: 

Ma: PK-juoksua 7km 40min palauttavaa + lihaskunto, liikkuvuus 45min
Ti: Aamulenkki 9km juoksua 50min PK Ip. Mäkijuoksuharjoitus PK-juoksua 6km + 10*1-1,5min vahvalla askeleella tornimäen nousuun/ kävelypalautus + PK-juoksua 6km. Nousujohteinen hyvä harjoitus!
Ke: PK-juoksua 15km rauhassa Urpolan maastoissa 85min
To: Aamulenkki juoksua 6,5km Urpolassa + uintia järvessä Ip. Nopeusharjoitus 10*100m loivaan ylä-ja alamäkeen/ kävely palautus + reipasta PK-juoksua 7+4km
Pe: PK-juoksua 9km Kalevankangas 53min
La: Aamulenkki 6km PK-juoksua kilpailupäivän aamuverryttely- tuntui helpolta! Kilpailu 11,8km 48.48 Elo-juoksua keskivauhti 4.08min/km, keskisyke 177 + verryttelyt 5km PK + 5*100m nopeus +3km kilpailun jälkeen
Su: PK-juoksua 1h 45min 18km helppoa juoksua, maastossa aamutuimaan

Viikko 33: 

Ma: PK-juoksua/ verr. 5,5km 30min + lihaskunto, liikkuvuus n. 45min 
Ti: Aamulenkki 36min 6km Ip. PK-juoksua 9km 53min Jarkon ja Nikon kanssa Kalevankangas + hieronta 1h jaloille 
Ke: PK-juoksua 12km Urpolan maastossa. Märkää oli metsässä, mutta ei satanut. 
To: Aamulenkki 7km PK-juoksua helppoa.. Ip. Reipasta PK-juoksua Urpolan maastoissa 8km + nopeustreeni radalla 6*150m/ kävelypalautus + PK-juoksua/verryttely 3km
Pe: Aamulenkki 7km PK Ip. Kevyttä PK-juoksua 9km 53min Kalevankangas Jarkon kanssa 
La: Kilpailupäivän aamulenkki 5km verr./PK Ip. Kilpailu 10 000m radalla 41.00.36 uusi ennätys! keskivauhti 4.06min/km (tasainen vauhti!) keskisyke 178. + alkuverryttely juoksua 3km + nopeus 5*100m radalla, liikkuvuus, hölkkäilyä.. + loppuverkka 3km PK maastossa


keskiviikko 7. elokuuta 2013

Viikko 31

Moro nääs!

Heinäkuu on nyt taputeltu, ja elokuu jo menossa kovaa vauhtia. SM-maratonille tähtäävää harjoittelua on Tukholman jälkeen kasassa noin 6 viikkoa, josta kaksi ensimmäistä hieman totutellen ja viimeisen kuukausi täysi tohina päällä. Tuntemukset ovat edelleen hyvät; toisinaan treeni painaa, mutta tunnen oloni palautuneeksi silloin kun pitääkin. Omasta mielestäni kestävyysharjoittelun pitää olla rohkeaa, intohimoista ja suunnitelmallista. Rohkeaa siitä syystä, koska ilman pieniä riskinottoja ei pärjää. Intohimoista, koska kannattaa tehdä asioita joista todella pitää ja joista innostuu. Saman tavoitteen saavuttamiseksi voi olla monta reittiä/ suunnitelmaa, ja itse uskon omaan tekemiseeni.

Mennyt viikko (31) piti sisällään paljon PK-juoksua, neljä aamulenkkiä, nopeustreenin, kovan vauhtikestävyysharjoituksen radalla sekä helteisen pitkän lenkin. Alkuviikon palauttelin edellisen lauantain kilpailuista, ja kyllähän se jaloissa hieman painoi. Loppuviikko oli nousujohteisempi, ja mieltä piristi erityisesti perjantain lenkki Urpolan maastoissa, uudet juoksukengät ja viikonlopun helteet. Elokuu on kuukausista paras, helteellä on kivoin juosta ja Mikkeli on mailman paras paikka toteuttaa tätä harrastusta! :)

Näillä mennään taas eteenpäin!


Tornimäki - pääsee TOP 3:n.


tiistai 30. heinäkuuta 2013

Viikko 30

Kilpailuviikko 

Palauttavan treeniviikon kruunasi neljännesmaratonin kilpailu Heinolassa la 27.7. Matka taittui aikaan 44.32, josta kympin väliaika 41.55. Kilpailukutsussa kehuttiin, että matka on tarkkuusmitattu - joten luotetaan siihen. Ennätys parani 13 sek, vähän, mutta parani kuitenkin helteisestä kelistä huolimatta. Tähän ei ole vielä tyytyminen, vauhtia on saatava lisää ja etenkin kympin ajasta pitäisi saada 1-2min pois. Sitten kun jaksaa vielä pitää vauhtia yllä maratonin verran, niin voidaan taistella SM-kisoissa jonkinlaisesta sijoittumisesta. Eli töitä on vielä tehtävä seuraavat 46 vrk! 

Ma: Lämmittely, lihaskunto, liikkuvuus yht. 1,5h
Ti: PK-juoksua 10km aamulla Ip. Hieronta 1,5h
Ke: PK-juoksua 90min 15km - Maaritin kanssa :)
To: Aamulenkki PK-juoksua 7km 40min Ip. PK-juoksua 5km + nopeustreeni 5*100m loivaan ylämäkeen + 5*100m loivaan alamäkeen + loppuverkka juosten 2km
Pe: Aamulenkki PK-juoksua 7km 40min Ip. PK-juoksua 45min 8km sis. muutama nopeusveto. Oli hyvä meno..!
La: Kilpailupäivän aamulenkki/ verryttely 4km + koordinaatiot, liikkuvuus tms. Kilpailu Neljännesmaraton Heinola 44.32 (4.12 min/km, avg. 180) hellejuoksu! + verryttelyt juosten 4+3km
Su: PK-juoksua 70min 13km

Ennen hellejuoksua..

..ja jälkeen.






sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Viikko 29

Moro!

Kaksi kesän (ellei jopa vuoden?!) tiukinta treeniviikkoa on takanapäin, ja nyt helpompi, palauttava ja kilpailun sisällään pitävä viikko on edessä. Viime viikolle tuli kilsoja 132km, ja tälle viikolle 122km. Kilometrit ovat kilometrejä, mutta ne olivat omien tuntemusten mukaan virkeitä, laadukkaita ja koviakin harjoituksia mahtui mukaan. Jalat pelaa (toisinaan hieman treeneistä kipeät pakarat!), ja runsaasta juoksemisesta huolimatta ei ollut kertaakaan olo etteikö huvittaisi lähteä treenaamaan. Päinvastoin, intoa on vaikka muille jakaa.

Ainiin, olen ollut lomalla ja päädyin viettämään sen Mikkelissä. En asettanut viikolle mitään suuria tavotteita tai päämääriä. Jos liikaa suunnittelee, odottaa ja hössöttää, niin yleensä pettyy. Seuraavan "viikko 29" listauksen lisäksi nukuin päiväunia sohvalla tiikerin kanssa, söin mustikkapiirakkaa ja kuuntelin Spotifystä Haloo Helsinkiä (vähän muutakin musiikkia) juostessa, vaan ollessa, kokatessa ja melkeinpä jopa nukkuessa. Mieltä piristi erityisesti valmentaja Eeron ja Helenan vierailu täällä Savossa. Keskiviikon nopeustreeni siis suoritettiin valmentajan valvovan silmän alla. Kävin myös Naisvuoren kesäteatterissa viihtymässä, ja katsomassa Joroisilla puolimatkan triathlonkisoja. Triathlon ei ole lajina minulle niinkään tuttu, mutta melko kovalta touhulta se vaikutti! Rispektiä kaikille yrittäneille, ja maaliinpäässeille! Isoissa urheilutapahtumissa on aina hieno tunnelma, ja niin oli Joroisillakin. Kun kilpailee itse, niin tietää miten suuri vaikutus tsemppauksella on. Lupauduin ensi vuonna joukkuekisaan mukaan, jossa minä hoidan juoksun, ja kaks tosta likkaa ne muut lajit.. Kiitos kaikille harvoille ja valituille lomallani mukana heiluneille! :)

Viikko 29:

Ma: PK-juoksua 10km + lihaskunto, liikkuvuus
Ti: Aamulenkki 7km 40min PK Ip. PK-juoksua 6km + mäkijuoksutreeni 8*1 min Tornimäkeen voimakkaalla askeleella, nousujohteisesti, vika kovin ja paras!.. + juoksua 3km PK
Ke: Aamulenkki PK-juoksua 8km Ip. Juoksua verr. 2,5 km + nopeustreeni 8*100m (loiva ylä-ja alamäki) + PK-juoksua 6km.
To: PK-juoksua 17km 91min maastossa raikkaassa vesisateessa, mutta hyvällä fiiliksellä!
Pe: Juoksua 15km 71min, josta 11km VK-MK-juoksua vauhtia vaihdellen (4.45->4.05 min/km, tiukkaa teki lopussa ) + verryttelyjuoksua 2+2km. Viikon kovin, mutta paras treeni!
La: Aamulenkki 6km PK 35min Ip. PK-juoksua 8km 45min
Su: PK-juoksua pitkä lenkki 26km 2h 18min

Viikko yht. 122km 

P.S Nähdään Heinolassa la 27.7 starttiviivalla! 





maanantai 15. heinäkuuta 2013

Viikko 28 - lomalla vihdoinkin!

Viikon mittainen kesälomani alkoi perjantaina, ja aurinkoinen keli on jatkunut siitä lähtien. Mikä on sen parempaa kun saa juosta kuumassa (kesäisessä kelissä), lyhkösissä vaatteissa ja kaiken lisäksi tuntuu, että askel on kevyempi. Viikko sisälsi paljon PK-juoksua, noepustreenin, VK-lenkin ja hyvän pitkän lenkin. Sama meininki jatkuu tälläkin viikolla, ja sitten taas kevennellään. Seuraava kilpailu on 27.7 Heinolassa 10km kisa.

Ma: PK-juoksua 10km 56min palauttavaa juoksua + lihaskuntoa 30min + venyttelyä
Ti: Aamulenkki PK-juoksua 7km 40min Ip. PK-juoksua 90min 15km Nikon kanssa
Ke: PK-juoksua 13km 70min
To: Aamulenkki PK- juoksua 7km 40min Ip. PK-juoksua 8km kiihtyvällä vauhdilla + nopeusvedot maastossa; 10*100m (loivaan ylä-ja alamäkeen)/ kävelypalautus + loppuverkka juoksua 4km PK.
Pe: Aamulenkki PK-juoksua 8km 45min Ip. Vauhtikestävyystreeni: 11km vauhtileikittely (4.10-4.40min/km, lopussa kovaa!) + verryttelyjuoksua 3 + 2km PK.
La: PK-pitkä lenkki 28km 2h 26min avg. 149, keskivauhti 5:15 min/km
Su: PK-juoksua 15km maastossa/tiellä 85min. Maarit mukana :)

Lomalla!! ;)



maanantai 8. heinäkuuta 2013

Viikko 27

Marskin kierros 

Mikkelin Maraton juoksutapahtuma pidettiin menneenä lauantaina 6.7, ja osallistuin puolimaratonin kilpailuun eli Marskin kierrokselle. Reitti oli melko vaativa sisältäen jonkinverta nousua ja tiukkoja mutkia. Siitäkin huolimatta reitti oli maisemallisesti kaunis, ja tapahtuma hyvin järjestetty. Helppoa, kun voi lähteä kotoa 4km päästä kilpailupaikalle vajaata tuntia ennen, ja tehdä alkuverryttelyä samalla. Koska olen viimeksi ollut näin lähellä kisaamassa? :)

Lähdin matkaan tasaisella vauhdilla tavoitteena juosta sopivaa vauhtia tähdäten 1.33 loppuaikaan. Tällä kertaa maltoin alku kilometreillä, ja ensimmäiset kilsat menivät n.4.20 min vauhtia. Se on erityisen tärkeää, koska jos juoksen ensimmäiset 3km 4min/km vauhtia, niin puolimaraton on taputeltu siinä. Maaliviiva ylittyi ajalla 1.32.45, ja sijoituksena oli neljäs.

Nopeat Dexalit ja matka jatkuu.

Helppo viikko/ kilpailuviikko

Ma: PK-juoksua 7km + lihaskuntoa 40min
Ti: Juoksua 5km 30min PK
Ke: Juoksua 11km PK 60min Mikkelin maratonin reitin kierto
To: Juoksua 11km PK 60min Mikkelin maratonin reitin kierto
Pe: Juoksua 7km PK, liikkuvuusharjoituksia + 8*60m nopeus
La: Aamulenkki 25min 4km PK/verr. Kilpailu Marskin kierros Mikkelin maraton 21,1km 1.32.45. Keskivauhti 4.23 min/km avg. 185! + verryttelyjuoksua yht. 5km
Su: PK-juoksua 75min 14km. Väsynyt nainen, mutta jalat eivät tulleet kipeiksi.

Viikko yht. 84km

sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Viikko 26

Ma: Pyöräily maantiellä 2h PK. Viihtyisää ajelua auringonpaisteessa ilman kelloa ja sykemittaria.
Ti: Aamulenkki juoksua 40min 7km PK. Ip. Mäkijuoksutreeni Tornimäen laskettelurinteessä Nikon kanssa; 10*1 min nousujohteisesti vahvalla jalalla. + Verryttelyt juosten 5+2km PK. Juoksua yht. 10km. Pakarat tuli kipeeks!
Ke: Juoksua 13km PK helteessä (+30 astetta) n.5:30min/km vauhtia + ylävartalon lihaskestävyys: kuntonyrkkeilytunti n.1h sis. lihaskuntoa hieman. Hikistä mutta sitäkin hauskempaa, kyljissä tuntuu :)
To: Aamulenkki 9km PK 50min Ip. Juoksua verr. 5km PK + nopeustreeni maastossa 10*100m (puolet ylämäkeen, puolet loivaan alamäkeen)/kävelypalautus + juoksua PK 4km verr.
Pe: Aamulenkki 5km PK hyvällä vireellä Ip. Juoksua 11km VK: vauhtileikittely (4.10-4.50 min/km) + verryttelyjuoksua 2+2km. Ilta: Beach Volley geimit.. ;)
La: PK-juoksua 9km 50min
Su: PK-juoksua 19km maastossa 1h 45min

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Eteenpäin!

Uusi harjoitusjakso seuraavalle maratonille on pyörähtänyt käyntiin. Viimeiset kaksi kolme viikkoa olen palautellut, ja harrastanut vähemmän juoksua - enemmän muita lajeja. Aloittelin tavoitteellisempaa juoksuharjoittelua menneellä juhannusviikolla. Tunnen olevani valmis seuraavaan rykäsyyn! Vauhtia pitää saada lisää, kestävyyttä minulta ei puutu :) Toivon että kesä jatkuu treenien merkeissä kuumana ja hikisenä Mikkelissä!


perjantai 7. kesäkuuta 2013

Palautuminen maratonilta - mikään ei tunnu miltään

Fiilikset Tukholman jälkeen 

Viime vuoden marraskuussa hyvä ystäväni Katja houkutteli minut mukaan maratonreissuun Tukholmaan. Eikä siinä tarvinnut juuri houkutella- samantien laitettiin ilmottautumiset menemään ja varattiin hytti. Siitä lähtien tämä tapahtuma oli enemmän ja enemmän treenieni motivaation lähde. Olin juuri toipunut Vantaan SM-maratonilta, ja taas oli täysi höyry päällä. Valmistautuminen sujui hyvin pitkin talvea, ja huipentui kevään myötä maalis-huhti-toukokuun tiukempaan jaksoon.

Sain kilpailuun kohtalaisen hyvän lähtöpaikan numerolla 4342. Juoksuni sijoituksen perusteella nousujohteinen, ekan kympin kohdalla olin naisten sarjalla sijalla 75. ja maalissa 51. - sekä suomalaisista naisista kahdeksas. Juoksu eteni n.30km kohdille melko tasaisesti, ja hyytyi eniten vasta viimeisellä 2-5km. Pahin kohta oli puolenvälin jälkeen, jossa ehti mieleen jo hiipiä ajatus että tähänkö nyt hyydyn. Jalat painoi, ja tuntui että vauhti alkoi hiipumaan. Päätin etten voi antaa pitkän treenijakson valua hukkaan. Koitin ajatella kaikkia mukavia juttuja, ja imasin vähän Dexalia. Sain juosta aika lailla miesten perässä, mutta hiljalleen naispuolisten kanssakilpailijoiden selkiä tuli vastaan. Sijoituksen koheneminen tsemppasi entisestään- kuten myös reitin varrella olevat kannustajat, musiikin soittajat ja tanssijat. Tämä oli kaikista kolmesta rankin maraton- se paha olo ja vääntäminen alkoi jo aikaisemmin mitä olin suunnitellut. Noin ensimmäisen tunnin jälkeen oli hienoa todeta, että sellanen 29km matkaa maaliin. Maaliviiva ylittyi uudella ennätyksellä 3.15.02.. Säryt ja tuskantunteet unohtuivat nopeasti kun pääsi takaisin laivaan- vietettiin riehakas ilta, yö ja aamuyö ;)

Nyt liki viikon päivät juoksun jälkeen olen kärsinyt jonkinlaisesta alavireisyydestä. Tuntuu että mieli ja kroppa ei ole samassa paketissa. Luulen, että fyysesti palautuu nopeammin- hermosto ja pääkoppa tulee vielä perässä. Olen nukkunut väsyjä pois rannalla auringon alla, kävin hierojalla ja varasin ajan parturille- kesäpäivät blondina on nyt taattu! :)

Alku kunnolla, ja loppu sisulla!

torstai 30. toukokuuta 2013

Viimeinen viikko

Viimeisiä hetkiä viedään ennen minun tämän vuoden toista päätavoitettani, Tukholman maratonia. Harjoittelu on ollut melko vähäistä tällä viimeisellä ja edellisellä viikolla. Viime viikolla kertyi juoksua enää 50km ja yksi hierontakerta. Sunnuntaina juoksin Lahdessa neljännesmaratonin aikaan 44.41, ja se antoi itseluottamusta lisää. Tällä viikolla olen juossut yhen kympin lenkin, pidin yhden lepopäivän ja nyt enään vaan lyhyitä 5-7km verryttelyjä. Myös nestetankkaus on päässyt käyntiin, ja se tarkoittaa käytännössä sitä että pari litraa urheilujuomaa + suolaa/ vrk. Maistuu pahalle, mutta menee alas ;)

Nyt kun päiväni eivät ole kuluneet samaan malliin töissä ja treenatessa, niin olen koittanut keksiä muuta mukavaa tekemistä/ ajateltavaa ja koittanut poistaa mielestä kaiken turhan tressin. Pitää nauttia tästä tunteesta, kun on energiaa, jaksaa ja jännittää mukavasti. Maratonin jälkeen ne tuntemukset ovat jotain ihan muuta, mutta varmasti mieli on hilpeä paluumatkalla..

Hommasin Mikkeliin hierojan. :)

Käytiin kokeilemassa minigolgia..

..ja tässäkin hommassa toi mies oli parempi ;)

maanantai 20. toukokuuta 2013

Viikko 20

No pain, no gain! 

Kävin näyttäytymässä hierojalla, ja melko jumissa/ kireänä jalat ja varsinkin takareidet olivat. On tullut viime aikoina kiinnitettyä erityistä huomiota mm. lihashuoltoon, ja useasti olen lenkkien päälle tehnyt jonkinlaista lihashuoltoa, jumppaa, liikkuvuutta tai koittanut itse hieroa pohkeita/ penikoita. Se riittää johonkin rajaan asti, ja on parempi kuin ei mitään. Toisaalta harvemmin sitä puolimaratonin jälkeen jalat on kovinkaan hyvässä kunnossa. Uusi hieronta-aika on varattu ensi viikolle. Nyt loppuviikkoa kohden lihasjumit ovat helpottaneet, ja olo kuin eri mimmillä!! :) Treenimäärät vaan vähenevät ja virittäydyn tulevaan koitokseen- nyt tällä hetkellä kolmanneksi viimeisellä viikolla ehkä 75-80% normiviikon km-määristä. Kahden seuraavan viikon aikana harjoittelu vähenee vielä entisestään. Viime lokakuisen SM-maratonin valmistautuminen onnistui hyvin, ja samalla toimivalla reseptillä mennään myös nyt.

Viikko 20:

Ma: Kuntosali: soutulaite 20 min lämmittely, lihaskunto, liikkuvuus yht. 60min
Ti: Aamulenkki juoksua 45min 8km PK Ip. Hieronta jalat 60min
Ke: Juoksua 60min PK 11km maastossa
To: Aamulenkki 9km PK 50min Ip. Juoksua 9km 47min pientä vauhtileikittelyä + lihaskunto, liikkuvuus 30min
Pe: Lepo
La: Aamu: Juoksua 6km PK + juoksua (osittain kävelyä) PK 45min Villen kanssa Pyrinnön hiihtoreenien yhteydessä Iltapäivä: Likkojen lenkki pitkän kaavan kautta Tampereella hyvässä seurassa :)
Su: Maratonin viimeistelyharjoitus 29km: 23km PK-juoksua + 6km VK-juoksua n.4.40-4.50min/km, avg. 154, 1390 kcal
Viikonlopun jälkeisenä palautumistoimenpiteenä riippukeinu ja Tiger Balsam ;)



maanantai 13. toukokuuta 2013

Kevään ensimmäinen puolimaraton

Ideapark-juoksu

Koska harjoittelukausi on ollut pitkä, niin nyt vuorostaan kilpaillaan ja kuoritaan sitä kuntoa esiin- eli toukokuun kisaputki on päällä. Viime lauantaina kävin Ideapark-juoksussa kipasemassa puolimaratonin aikaan 1.36.57, mikä riitti tällä kertaa kolmanteen sijaan. Reitti oli omasta mielestäni melko raskas ja hidas, ja matkantekoa entisestään hyydytti lopussa kostautunut liian kova alkuvauhti. Matkalla puhaltanut vastatuuli ja viimeisen puolen mäkinen soratie osuus tuntuivat pahoilta, mutta kesken ei voinut jättää. Kilpailusta teki miellyttävän runsas osanottajamäärä, kannustajat reitin varralle ja ennenkaikkea tapasin useamman Lempäälä aikaisen tutun/ urheiluvaikuttajan Lempäälän Kisasta. Ja viikko 19 piti sisällään:
n.15km kohdalla näännyttävää menoa.

Ma: Kuntosali 1h; lämmittely soutulaite, voima, lihaskunto, liikkuvuus
Ti: PK-juoksua 60min 11km 
Ke: PK-juoksua 55min 10km aamu 
To: PK-juoksua 8km maastossa + nopeusharjoitus: koordinaatiot, aitaliikkuvuus, 10*80m/ kävelypalautus yht. 9km 
Pe: PK-juoksua 7km 40min sis. 2*n.200m puolimaratonin kisavauhtia
La: Aamulenkki 4km PK/verryttely Kilpailu: Puolimaraton 21,1km 1.36.47 avg.178, keskivauhti 4:35min/km raskas reitti. 
Su: Kevyt PK-juoksu 1h 11km palauttavaa
Täällä oli kuitenkin ihan miellyttävä poiketa ;)



maanantai 6. toukokuuta 2013

Kympin enkka

Menneenä viikonloppuna kilpailin 10km kilpailussa Aulanko-juoksussa. Reitin ensimmäinen puolikas oli varsin mäkinen maastoltaan, joka näkyi myös ekan puoliskon kilometrivauhdeissa. Sisuunnuin loppua kohden, ja tuloksena oli hopeaa omalla kympin ennätysajalla 43.17. Ennätys on aina ennätys, mutta tuosta ajasta olisi varaa kiristää vielä useampi minuutti pois tasaisella reitillä asfaltti alustalla.

Viime viikon treenit pitivät sisällään yhden VK-juoksuharjoituksen, 10km kilpailun, keskipitkän (21km) lenkin, suunnistusta, spinningiä, kuntosalia ja ihan PK-juoksua.

Viikko 18:

Ma: Juoksua 12km 63min PK + liikkuvuus, lihashuolto
Ti: Aamu: VK-juoksua 10km 47min, avg. 165 + verryttely 2km Ip: Spinning 1h palauttava PK + lihashuoltoa..!
Ke: Ap: Juoksua 15km 85min PK Ip: Kuntosali; lämmittely, lihaskunto, liikkuvuus 75min
To: Juoksua 5km + suunnistus 50min PK yht. 11km
Pe: Juoksua 11km PK maastossa sis. nopeusvauhtileikittely 10*50-100m eri maaston kohtiin
La: Aamulenkki 4km PK + verryttelyä Kilpailu Aulanko-juoksu 10km 43.17 hopeeta! avg.180, keskivauhti 4.19 min/km + verkat yht. 5km (reitin korkeusero 140m, viimeinen 5km keskivauhti 4.10min/km)
Su: Pitkä lenkki 21km juoksua PK 5:30min/km vauhtia aamutuimaan vesisateessa ja vastatuuleen.. ;)

Näillä mennään kohti ensi lauantain puolimaratonia. Onko se hyväksi että jo nyt jännittää?!


maanantai 29. huhtikuuta 2013

Tänään 33 päivää jäljellä!

Vappu on jo huomenna, kevät etenee hirmuista kyytiä. Mikkelikin on ehkä enemmän jees, ja sen urheilukenttä on kuorutunut jään alta. Mennyt treeniviikko oli juoksukilometrien mukaan yksi kovimmista sisältäen hyvän juoksuharjoituksen radalla ja tuhdin pitkän lenkin maantiellä. Tuntuu että kovin työ on nyt tehty, viimeiseen puoleen vuoteen on tullut kilometrejä juosten 2240km. Toukokuulle on luvassa yksi puolimaraton (11.5 Lempäälä) ja pari kympin kisaa (Aulankojuoksu 4.5 ja Uusi-Lahti juoksu 26.5). Jalat on ehjät ja mieli hyvä :)

Viikko 17 

Ma: Korvaava harjoitus: lämmittelysoutu + kuntosali: lihaskunto, liikkuvuus yht. 60min
Ti: Aamulenkki 8km 45min PK Ip. Juoksua 19km PK vauhti n.5-5:10min/km 98min
Ke: Aamulenkki 7km 40min PK Ip. Juoksua 17km PK sis. nopeusvetoja matkalla 90min
To: Aamulenkki 8km 45min PK Ip. Juoksua 8km 40min + napakka kuntosalitreeni 30min
Pe: Aamulenkki 5km verryttely/PK 28min Ip. Juoksuharjoitus radalla Mikkeli 10*600m MK/ pal.300m hölkkää (6km/24.20/4.03min/km) + verkat 5+4km
La: Lepo. pientä lihaskuntoa, liikkuvuus
Su: Pitkä lenkki 31km juoksua PK Mikkelissä keskivauhti 5:30min/km, avg. 140. 2h40min raikkaassa sunnuntai aamussa klo 7.22 alkaen..

Viikko yht.121km

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Viikko 16

Ma: Lepo
Ti: Aamulenkki 7km PK 40min Ip. Juoksua 7km PK + lihaskunto, liikkuvuus
Ke: Aamulenkki 7km PK 40min Ip. Juoksua PK 13km; pientä vauhtileikittelyä Nikon ja Josen kanssa
To: Aamulenkki 7km PK Ip. Juoksua 9km PK + nopeusvetoja 10*60m
Pe: Juoksua 6km PK
La: Testijuoksu 15km Lempäälä 1.07 avg. 174, keskivauhti 4:28 + verkat yht. 3km 
Su: Pitkä lenkki 19km PK avg. 142, keskivauhti 5:30

Tulevana lauantaina erilainen urheilutapahtuma; Lappeenranta GP ja joulella pisimmälle! ;)


maanantai 15. huhtikuuta 2013

Viikko 15

Mikkelin kilometritehtaalla puurtaminen jatkuu helpommalla treeniviikolla kolmen kovemman jälkeen.

Ma: Lepo
Ti: Aamulenkki 8km PK Ip. VK-juoksua 15km, 68:30 keskivauhti 4:36 min/km + verkat 2+2km yht.19km juoksua
Ke: Aamulenkki 4km PK + kevyt kuntosalitreeni 30min Ip. PK-pitkä lenkki 20km 1h 45min, keskivauhti 5:15 min/km ilman sykkeenkeräysvermeitä
To: PK-juoksua 11km sis. muutama nopeusveto 1h
Pe: Ap: Juoksua 12km sis. 6*1000m MK tiellä/ 2min pal. + verkat 3+2km räntäsateessa, tiellä loskaa.  Ip. Juoksua 13km PK Katjan kanssa Nurmijärvellä
La: Kuntosaliharjoitus 1h
Su: Pitkä lenkki 26km PK 5:28min/km 142min ilman sykekontrollia!

Viikko yht. 112km

maanantai 8. huhtikuuta 2013

Viikko 14

Ma: Ap. Hiihtoa Villen kanssa 1h PK Kaupissa Ip. Kuntosali 1h ja pingiksen pelailu Hessun kanssa :
Ti: Juoksua 19km PK sis. 10*100m nopeus hiekkatiellä 1h 45min keskivauhti 5:30 min/km
Ke: Aamulenkki 8km PK Fressin juoksumatolla Ip. VK-juoksua 14,5km 69min keskivauhti 4:44min/km, avg. 167. Paikoin tie jäässä! + verkat yht. 4,5km PK.
To: PK-juoksua 17km 1h 35min keskivauhti 5:35min/ km
Pe: Juoksua 6km PK, pientä vauhtileikittelyä. 33min 5:15min/km + liikkuvuus, venyttelyt 
La: Kilpailu 10km Mikkelin talvijuoksusarja 43.28. Raskas reitti (korkeuden lisäys 87m/10km). avg. 180, keskivauhti 4:20. + verkat 4+5km
Su: PK-pitkä lenkki 30km 2h 43min Mikkelissä avg. 149, keskivauhti 5:26 

Viikko yht.119km


tiistai 2. huhtikuuta 2013

Viikko 13

Ma: Hiihtoa 65min 15km PK osittain tasatyöntöä
Ti: Aamulenkki 7km 39min PK Ip. Juoksua 18km sis. VK-juoksua 15km 70min avg. 166 4:40min/km + verkat juosten yht. 3km
Ke: Pk-pitkä lenkki 20km 5:33min/km avg. 140 1h 51min
To: Aamulenkki 7km PK-juoksua + juoksijan lihaskestävyysharjoitus 30min salilla Ip. Hiihtoa 70min PK Villen kanssa Kaupissa :)
Pe: Juoksuharjoitus Pirkkahallissa: Juoksu PK 5km ulkona + 15*400m radalla /1min pal. (avg.3:55min/km) + loppuverkka 3km
La: Juoksua 10km PK 55min
Su: Pitkä lenkki 30km 2h 40min keskivauhti 5:30min/km avg. 140

Viikko yht. 107km

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Viikko 12

Viikko 12 (Helppo viikko):

Ma: Lepo
Ti: Lepo. Päivän työreissu+ ajomatka Joensuuhun ja takasin. Väsy.
Ke: Aamulenkki 7km 39min PK Ip. Juoksua PK 55min 10km. alusta ok, tuuli kovaa.
To: Aamulenkki 6,5km 38min Ip. Juoksua 9km PK 46min + kuntosaliharjoitus; puntit, lihaskunto 40min
Pe: PK-juoksua 12km 65min
La: Ap: Juoksuharjoitus Pirkkahallissa maksimikestävyystreeni 5*1000m / pal. 2-3min (4.11, 4.00, 3.53, 3.50, 3.48) + verryttelyjuoksua 4+3km Ip. Hiihtoa PK 75min Hakkarissa. Hyvä keli ja seura.
Su: Pitkä lenkki 20km 1h 45min keskivauhti 5:15 min/km ja avg 148.

Viikko yht. 78km 

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Maaliskuun eka puoli

Viikko 10:

Ma: Spinning 55min PK
Ti: VK-juoksua 14km 64:45 Avg. 166, vauhti 4:38min/km + verkat. Yht. 15km, 70min
Ke: Aamulenkki 7km 38min Ip. Juoksua PK 92min 17km kunnon lumituiskeessa! Avg. 155, 5:30 min/km
To: Aamulenkki 8km PK Ip. Spinning 45min Fressi ohjaus
Pe: Aamulenkki 7km 39min PK Ip. Juoksua Pirkkahallissa: MK-harjoitus 10*600m/ 300m palautus juoksua (24.40 avg. 4.07min/km, avg. 171) + verkat 4+2km yht. 15km
La: Hiihtoa 1h45min PK 22km Hannan kanssa auringon paisteessa
Su: Pitkä lenkki PK-juoksua 24km 2h13min Ip. Hiihtoa PK Villen kanssa 80min 20km hyvässä kelissä

Viikko 11:

Treenit Pariisin talvisessa keväässä ma-to.

Ma: Juoksua 9km PK 53min Pariisi Eiffel tornin puistossa. Vesisateessa +1 astetta lämmintä.
Ti: VK-juoksua 10km + verkat yht. 3km. Pariisi, lumituiskeessa ja pakkasessa.
Ke: PK-juoksua aamutuimaan 15km 90min. Jäistä, lumista ja melko liukasta.
To: Juoksua 14km + nopeus 8*100m puistossa. Keli ok, pitävä alusta.
Pe: PK-juoksua 18km 100min Mikkelin juoksuporukan kanssa
La: Juoksua 12km sis. VK-MK-harjoitus tiellä 6*1000m/ 2min pal. (vauhti 4.15-4.20min/km) lumista, mutta pitävää. + verkat
Su: Pitkä lenkki PK juoksua 23km ulkona. Auringoista, mutta pakkasta oli. Tie oli ok kunnossa, melko pitävä.


sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Viikko 9

Juoksua tuli tälle viikolle paljon suhteutettuna helmi-maaliskuun vaihteen harjoitusviikkoon. Talvikuukausina olen tehnyt runsaasti juoksuharjoittelua matolla, Pirkkahallissa ja jonkin verta myös ulkona nastalenkkareissa. Olen miettinyt paljon kuinka hyvin matolla juokseminen vastaa asfaltilla juoksemista (vrt. tyypillinen maratonjuoksu). Kaivelin arkistoistani harjoituslenkkejä ja kilpailutuloksia, ja vertailin niissä saavutettuja kilometrivauhteja, sykkeitä ja matkoja nykyisiin mattoharjoituksiin. On selvää, että juoksumatolla askel rullaa helpommin, koska matto pyörii jalkojen alla. Syke on hieman matalampi mitä normaalilla alustalla juostessa. Kun asettaa juoksumattoon 1,0-1,5 asteen kulman ja pitää yllä hyvää juoksutekniikkaa ( korostetusti; polvi nousee, kanta käy lähellä pakaraa, lantio ei tipu), niin sykkeet ja juoksuvauhti ovat hyvinkin lähellä sitä mitä ne olisivat asfaltilla juostessa. Oma kantani on se, että jos haluaa juosta talviaikaan peruslenkit suht reippaasti, niin juoksumatto tai sisähalli ovat siihen parempi vaihtoehto kuin liukkaalla/ lumisella tiellä tahkoaminen. Sisätiloissa voi juosta kevyellä vaatetuksella, kun taas pakkaseen pitää pukea useampi kerros. Tänään aamulla mietin menenkö juoksemaan pitkän lenkin ulos vai matolle. Viime yönä satoi n.15cm lisää lunta, ja kadut tuskin olisivat olleet aurattuina. Enkä myöskään usko, että lumisella tiellä lyllertäminen 6:30 kilometrivauhdilla hirveästi palvelee, jos tavoitteena on juosta kilometrit kesällä kaksi minuuttia lujempaa. Lisäksi matolla juoksemista buustaavat Ipod-soitin, TV ja Internet-yhteys.

Ma: PK-juoksua 13km 72min
Ti: Aamu: Juoksua 13,5km PK 70min Ip. Juoksua 5km PK + spinning 45min
Ke: Juoksua 67min 14,5km sis. Vauhtikestävyys kiihtyvällä vauhdilla13km 60:30 avg.164 ja vauhti (ka.) 4:40 min/km 1,0 kulmalla ja reippaalla askeleella! + verkat yht. 1,5km
To: PK-juoksua 15km 90min loskassa ja räntäsateessa, mutta hyvässä seurassa, avg 152!
Pe: Juoksua 9km PK 48min avg. 144 rentoa ja loppua kohti reippaammin.
La: Ap. Juoksuharjoitus 14km (VK2) Pirkkahallissa 10*600m/ pal. 300m hölkkää (tav.vauhti 4.10 min/km, toteutui, aika yht. 24:55, avg. 165) + verryttelyt yht. 5km  
Ip. Villen kanssa hiihtoa 85min PK Kaupissa. Lumimyräkkä alkoi, mutta KIVAA oli silti :) 
Su: PK-pitkä 27km 2h 22min ka. vauhti 5:15 min/km avg. 144 juoksumatolla 1,0 kulmalla.

Juoksua yht. 111km

lauantai 23. helmikuuta 2013

Flunssan parantelua

Alkuperäisen suunnitelman mukaan aikomukseni oli harjoitella tämä viikko hyvin; mm. osallistua Mikkelin talvijuoksusarjan 10km kilpailuun, ja pitää helppo harjoitteluviikko vasta ensi viikolla (viikko 9). Toisin kuitenkin kävi, vaikka uhkuin hyvää virettä ja mieltä viime viikonlopun jälkeen. Minulla on ollut tapana nujertaa alkavat flunssat yksinkertaisesti sillä, että pidän mielen positiivisena enkä anna flunssalle periksi. Muistan kun hyvä ystäväni kerran sanoi minulle, että "Pidä mieli virkeänä niin flunssatkin paranee!" Tätä neuvoa olen koittanut hyödyntää, ja väitän että se on aika tehokas. Tällä kertaa tauti iski minuun ärhäkkäästi, eikä antanut juurikaan varoitusmerrejä tulostaan. Maanantaina pidin lepopäivän, jotta olisin sitten jaksanut puskea seuraavan kuusi päivää tiukasti. Minulla on monesti lepopäivinä hieman vetelä olo, laiskottaa ja nukuttaa, ja niin oli nytkin. Tiistaina VK-lenkin jälkeen tulin kotiin, ja ihmettelin miksi ei maistu ruoka. Iskin kuumemittarin kainaloon, ja kuumetta/ lämpöä minulla oli. Annoin periksi; tuli vielä kurkku kipeäksi, yskitti ja nenä vuoti. Jos joku asia on synkkää, niin Mikkelissä sairastaminen.Tai ei se sen parempaa ole muuallakaan, mutta täällä minun lyhyessä ajassa tapaamani tutut tulevat urheiluharrastusten kautta.

Viimeiset kolme päivää olen siis viettänyt lepäillen, lueskellen ja elokuvia katsellen. Asunto sai myös hieman uutta ilmettä sekä olen kuunnellut paljon musiikkia. Menen pitämään Mikkelin Fressille 7.3 45min kevytspin- näytetunnin. Musiikin ja temmon pitää olla silloin kohdillaan :) 

Viikko 8: 

Ma: Lepo 
Ti: Juoksua 15km sis. VK-juoksua 13km avg. 161, avg.vauhti 4.36 min/km + alku- ja loppuverkat yht. 2km.
Ke: Lepo. Kipeenä
To: Lepo. Kipeenä
Pe: Lepo.Olotila OK.
La: Kävelyä/ ulkoilua pihalla 1,5h. Raitista ilmaa, olo ok.Ip. Juoksua matolla 9km PK. 52min
Su: Juoksua 60min 10km PK.




maanantai 18. helmikuuta 2013

Kevättä kohti

Tänään on jäljellä 103 yötä Tukholman maratonille. Reilu kolme kuukautta on lyhyt, mutta riittävä aika saamaan vauhtia lisää ja askelta keveämmäksi. Minulle suurin motivaation lähde juoksuun ovat omien ennätysten rikkominen, juoksukaverit, hyvän olon tunne ja kunnossa pysyminen. Toki näillä harjoitusmäärillä on jokin aikaa sitten ylitetty terveysliikunnan rajapyykki, joten hieman tavoitteellisempaa meininkiä tässä on taustalla. Päällimmäisinä syinä päivän varhaimmille juoksutuokioille ovat intohimo juoksua kohtaan, ja naisten maratonin A-luokan (3.12) rikkominen kesällä 2013.

Toimenpiteet:

1) Kun juostaan kovaa, niin juostaan kovaa
2) Kun juostaan pitkään, niin juostaan pitkään ja hartaasti
3) Kevennä askelta kevättä kohti, mutta ei karppaamalla!
4) Ei saa treenata liikaa, mutta mielummin paljon kuin ei ollenkaan.
5) Aina kun mahdollista, niin kaveri myös mukaan lenkille 
6) Lepopäivien pitäminen ja suunniteltua kevyemmät harjoitukset tarpeen vaatiessa 

Viikko 7: 

Ma: Juoksua 12km PK + juoksuhallissa 6*60m nopeus pitävällä alustalla
Ti: Aamu; Juoksua 66min 15km VK-juoksua kiihtvällä vauhdilla 13km + verkat yht. 2km
Ip. Juoksua PK 8km matolla 44min
Ke: Aamu; Juoksua 79min 15km PK kiihtyvällä vauhdilla
Ip. Työporukan koripalloilut 70min; hikistä ja ennenkaikkea mukavaa menoa :)
To: Juoksua 10km kiihtyvällä vauhdilla (keskivauhti 5.08min/km) + napakka punttitreeni jaloille 40min
Pe: Juoksua 13km PK 70min yhteislenkki Mikkelissä - huippu juoksuporukka :)
La: Juoksua 14km Pirkkahallissa: Alkuverkka juoksua PK 3km + Vauhtikestävyysharjoitus 5km kisavauhdilla 10*600m/ palautus 300m hölkkää (4.10min/km) + loppuverkka 2km. Kova harjoitus!
Su: Pitkä lenkki juosten ulkona 23km 2h 5min (vauhti n. 5.30min/km, keskisyke 143).
Ip: Lämmittely Cross trainerilla + keskivartalon vahvistamista salilla, jumppailua  75min. Toistaiseksi viimeinen käynti Gogo:lla.

Viikko yht. 110km juoksua


tiistai 12. helmikuuta 2013

Viikko 6

 Ma: Hiihtoa PK 85min 22km Kalevankankaan maastossa
Ti: Juoksua 16km sis. VK-juoksua kiihtyvällä vauhdilla (4.50-4.35min/ km) 13km + alku-ja loppuverkat yht. 3km
Ke: Aamulenkki 9,2km juoksua 49min PK Ip. Juoksua PK 14km 80min
To: Aamulenkki 8km juoksua PK 44min Ip. Juoksua 8km kiihtyvällä vauhdilla 40min + napakka kuntosaliharjoitus punteilla 45min
Pe: Lepo
La: Kilpailu Teivo cup 5km 21.40 (ka. 4.20min/ km) aurattu, mutta luminen alusta. Alkuverkka 5km PK + loppuverkka 6km PK. Juoksua yht. 16km
Su: Pitkä lenkki PK-juoksua 21km Jennin kanssa lumisateessa ja lumisilla teillä. 2h 10min 

Viikko yht. 11h ja 90km juoksua

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Viikko 5

Ensimmäinen viikko Mikkelissä on nyt takana, ja olen tuijotellut iltaisin telkkaria ja asuntoni seiniä enemmän kuin laki sallii. Totuin Tampereella siihen, että minulla on useita kertoja viikossa kaveri mukana treeneissä; kuntosalilla, hiihtäessä jne. Oikeastaan aamuiset juoksuhetket ovat olleet ainoita harjoituksia, mitä olen tykännyt tehdä itsekseni. Nyt kun tilanne on tämä, niin suunta on vain ylöspäin!

Ma: Hiihtoa 17km 75min Kalevankankaan maastoissa
Ti: Juoksua 9km 45min PK Mikkelin Fressin juoksumatolla
Ke: Hiihtoa 26km 1h 55min PK. Lenkillä opittua- älä mene yksin piemeällä kiertämään vieraita latureittejä ilman valaistusta. 
To: Juoksua 60min PK 11km + nopeusvetoja ulkona
Pe: Juoksua 6km kiihtyvällä vauhdilla (5.30-5.00min/ km) + kuntosaliharjoitus 1h; perusvoima.
La: Aamulenkki PK-juoksua 9km 50min  
Ip. Juoksua 10,5km sis. 6*1000m VK (4.20-3.55min/km) / 2min pal.juoksua + verryttelyt PK
Su: Juoksua 13,5km PK 80min lumisilla teillä

tiistai 29. tammikuuta 2013

Viikko 4

Se on moro!

Olen ollut jo yli vuorokauden Mikkelistä, ja yhä menee vahvasti. Eilen illalla kävin testaamassa hiihtoadut Kalevankankaalla, ja tänään juoksumaton Mikkelin Fressillä. Hyvältä vaikuttaa, olen jopa ällistynyt miten makee liikuntakeskus täällä on- laduista puhumattakaan. Juoksumatoista puuttuu kuitenkin integroitu TV kuten GOGO:lla, ja siitä syystä kävin hankkimassa aivan uuden 32-tuumaisen SAMSUNG digitelkkarin kotiini. Jatkossa joudun pitämään telkkarin katsomisen ja juoksemisen erillään :)

Tämä viikko jatkuu treenien puolesta helppona. Kerätään nyt voimia tuleviin koitoksiin, ja kehitystä tapahtuu palautumisen yhteydessä. Kevyen viikon ohjelmaan kuuluu kohtalaisia PK-lenkkeilyä hiihtäen/ juosten, punttia ja yksi kova harjoitus juosten. Treeni per päivä tuo kivasti rytmiä "lomalaisen" arkeen, jää siltikin aikaa levätä ja hoidella uutta kotia kuntoon. Minun kotini sijaitsee Tuskun asuinalueella, ja takapihaltani näkyy vain metsää. Eipä ollut siis ihme miksi nukutti niin hyvin jo ensimmäisenä yönä.

Viikko 4:

Ma: Ap. Juoksua 11km PK kiihtyvällä vauhdilla + perusvoima; punttien nostelua 1h Ip. Spinning PK 60min 
Ti: Ap. Juoksua PK 12km 64min jalat kipeenä Ip. Hiihtoa Villen kanssa PK 16km 65min
Ke: Ap. Juoksua Pirkkahallissa; VK 4*2000m/ pal. 2min (4.24-4.10min/ km) + alku-ja loppuverr. 4km Ip. Bodycompat-jumppa 60min
To: Ap. Juoksua 6km kiihtyen 30min + perusvoima; puntit 60min Ip. Hiihtoa Villen kanssa 65min PK 15km
Pe: Juoksua 14km; sis. 12km VK kiihtyvällä vauhdilla (4.45-4.39min/km) + verkka 2km
La: Lepo
Su: PK-pitkä lenkki juosten 21km 1h 55min

Viikko yht. 13h


lauantai 19. tammikuuta 2013

Täältä tullaan Etelä-Savo!

Luovutin viime viikon lopulla avain-nipustani yhden lätkän, jonka myötä pääsen ainakin reilun viikon nauttimaan ulkoilmasta valoisaan aikaan. Tulevan viikon aikana pakkaan kimpsut ja kampsut, ja viikon päästä tähän aikaan olen jo kovaa vauhtia ajamassa Mikkeliin muuttokuorman kanssa. En varsinaisesti pidä tälläisistä siirtymäviikoista. Isot muutokset  menevät helpommin kun ne tekee kertarysäyksellä- toisin sanoen olen huono odottelemaan. Alkuun tuntui pahalta lähteä tutusta ympäristöstä minnekään. Olen kuitenkin mestari kaivamaan asioiden positiivisia puolia- ja juuri nyt odotan innolla uusia työhaasteita, uusia lenkkimaastoja, uusia ihmisiä ja kaikkea sitä uutta mitä vuosi tulee pitämään sisällään.

Viimeisin viikko oli reenien kannalta monipuolinen, runsas ja ennenkaikkea kiva! Harjoittelu tuntuu, mutta ei vielä paina pahasti.

Viikko 3:

Ma: Aamulenkki juoksua 55min PK 11km Ip. Hiihtoa PK 90min Suolijärven maastossa  22km
Ti: Aamulenkki VK-juoksua 12km kiihtyvällä vauhdilla + verkka 1km yht. 63min Ip. Hiihtoa PK 1,5h Villen kanssa 23km
Ke: Bodycombat- jumppa 55min ja kuntosali: punttien nostelua 35min :)
To: Juoksua PK 14km 73min
Pe: Aamulenkki juoksua 10km PK 53min Ip. Juoksua 25min 4,7km + spinning hetki 60min: kivaa!
La: Ap. Juoksua Pirkkahallissa; VK-harjoitus 4*2000m /pal. 2min (vauhti 4.30-4.15min/km) + verryttelyjuoksua yht. 3km Ip. Hiihtoa 60min PK 16km Villen kanssa
Su: PK-juoksua 17km 90min

maanantai 14. tammikuuta 2013

Viikko 2

Tammikuun toisella viikolla jatkui sama meininki; monipuolista perusharjoittelua hiihtäen, juosten ja puntteja nostellen. Kelit ovat olleet varsin talviset, joten on tuntunut mielekkäältä tehdä peruskestävyyslenkkejä hiihtäen. Eihän minun sydän tiedä kehitänkö sitä hiihtäen vai juosten, kunhan vaan rasitan sitä tässä vaiheessa tarpeeksi ensi kesää silmällä pitäen ;)

Ma: Aamulenkki PK juoksua 55min 10km
Ip. Hiihtoa 1,5h 22km PK
Ti: Aamulenkki 10km VK-juoksua lujaa kiihtyvällä vauhdilla 48min
Ip. Hiihtoa PK 23km märällä lumella - Markku oli kanssa :)
Ke: PK-hiihtoa 1h 45min 23km perinteinen Vilperin kanssa.
To: PK-hiihtoa 90min 20km perinteinen Suolijärven maastoissa (suksi ei pitänyt, ja mieli oli apea tänään)
Pe: PK-juoksua 45min 9km
La: Ap. Juoksua Pirkkahallissa 4*2000m vedot/ pal. 2min (4.25-4.10min/km) + alku-ja loppuverkat yht. 5km
Ip. Hiihtoa PK 80min vapaalla
Su: Ap. Kuntosaliharjoitus 65min; punttien nostelua
Ip. PK-juoksua 17km 90min

Viikko yht. 14h

lauantai 5. tammikuuta 2013

Viikko 1

Uusi vuosi, uudet kujeet! :)

Vuosi 2013 liikahti käyntiin perus monipuolisella harjoitusviikolla sisältäen kaikkia suosikkilajejani; juoksua, hiihtoa, spinningiä ja kuntosalilla treenaamista. Lauantai aamun juoksuvetojen perusteella voin todeta, että joulun aikana ilmennyt räkätauti on hyvin parantunut.

Vuoden vaihteen tienoilla on aina tapana ollut miettiä mennyttä vuotta, ja mitä tuli puuhailtua niin urheilullisessa mielessä kuin muillakin elämän osa-alueilla. Tässä pieni kooste kuukausittain mitä edesmennyt vuosi 2012 piti sisällään:

Tammikuu:
- olin elämäni huonoimmassa kunnossa -> 6km juoksulenkki tuotti tuskaa. Innoistuin kuitenkin hiihtämisestä.
- tappelin dippatyön kanssa ja muutenkin vitutti melkein 24/7
Helmikuu:
- Tutustuin Katjaan ja meistä tuli hyvät ystävät :)
- Olin ensimmäistä kertaa Helin koiran kanssa vetohiihdoissa jos toisissakin
Maaliskuu:
- Minusta tuli DI
- Aloin treenata taas kunnolla tavoitteena Pirkan hiihto 90km V ja kesän juoksutapahtumat
- Hain työpaikkoja ympäri suomea ja olin kovin toiveikas
Huhtikuu:
- Aloin juosta PALJON, ja kävin vielä hiihtämässä vikan kerran Kaupissa 16.4 syntymäpäivänäni
- Totesin 25v. täyttäessäni, etten osaa tehdä täytekakkua
- Olin iloinen lopulta saapuvasta keväästä
Toukokuu:
- Tein Kalevan sisäisen muuton kun lopulta päätin kuitenkin jäädä Tampereelle
- Juoksin melkein joka viikonloppu kilpailuissa, ja helatorstaina puolimaratonin enkan 1.35
- Aloin valmentamaan nuorta urheilijaa kohti Special Olympics kisoja
Kesäkuu:
- Aloitin uudet työt
- Juoksin ensimmäisen maratonin 3.18 Turussa
- Nautin kesästä :)
Heinäkuu:
- Olin Tammerfesteillä kahtena päivänä
- Vipelsin siellä sun täällä
- Aamulenkkeilystä tuli viimeistään nyt rutiinia
Elokuu:
- Elokuu on kuukausista paras; lämmin, mutta hieman jo syksyn tuntua
- Käytiin Villen kanssa tekemässä ekat rullalenkit :)
- Ostin asunnon
Syyskuu:
- Treenasin SM-maratonille kovempaa kuin koskaan ennen
- Kotiuduin uuteen asuntooni samaten
Lokakuu:
- SM-maraton Vantaalla taittui 3.16 -> jäi nälkää parantaa tätä tulosta
- Olin mukana Mammuttimarssissa, joka piti sisällään 57km juoksua yöllä uintirasteineen
Marraskuu:
- Liityin GOGO:lle ja mietin miksi en aikasemmin ole liittynyt
- Olin Toijalassa pikkujouluissa
Joulukuu:
- Selvisin joulusta
- Nautin lumesta, hiihtämisestä ja hyvästä seurasta :)

Viikko 1 :

Ma: Lepo
Ti: Kuntosali; perusvoima 75min.
Ke: Aamulenkki 10km PK-juoksua 53min
 Ip. Hiihtoa 1,5h 22km PK Villen peesissä koutsina
To: Aamulenkki Juoksua 10km sis. VK-juoksua 9km kiihtyvällä vauhdilla
Ip. Hiihtoa 90min PK-VK Villen vauhdissa!
Pe: Juoksua 41min 8km + spinning 1h Hannen kanssa :)
La: Ap. Juoksua Pirkkahallissa 4*2000m vedot/ 2min pal. (4.30-4.15min/km) + alku-ja loppuverkat yht. 4km
Ip. Hiihtoa Villen kanssa Kaupissa 70min PK. 17km
Su: Ap. Hiihtokilpailu Hämeen viesti 3km P + PK-hiihtoa (verkat) yht. 17km
Ip. Juoksua 10km PK. 54min

Viikko yht. 12h